lauantai 4. helmikuuta 2012

Haaveillaan ja uneksitaan

Pakkaset vaan sen kun jatkuvat ja luonto näyttää kauniilta ja sitä on kiva ihastella varsinkin täältä sisältä takkatulen lämmöstä. Tämä aihe on varmaan aika loppuun kaluttu jo, mutta kun sää ja ilmasto yleensäkin vaan on KESTO suosikki puheen aiheissa;) Ja jotenkin tämä pakkanen vaan kiehtoo ihanuudellaan ja kamaluudellaan.

Viime talvena kun pitkään oltiin -30 kieppeillä niin -20 ei enää tuntunut miltään. Nyt ollaan saatu pitkään nauttia lämpöasteista, ihan joulukuulle asti, joten kyllä tämä tämän hetken -24 TUNTUU todella kylmältä. Eilen vielä tuuli lisäksi, joten tuntui kyllä aikas kylmältä.

No eipä valiteta ihan kamalasti. Nimittäin hyötyäkin on. Pakkaseen on ihana viedä tuulettumaan kaikki irti lähtevä tekstiili.



Ulkonakin voi pistäytyä ja viipyä vähän pidemmänkin aikaa kunhan vaan pukeutuu oikein;)

Tältä näyttävät maisemat tällä hetkellä:



Mielessä siintää näkymät kun lämpöä on just toiseen suuntaan eli kun se olisi noin +24. Näistä tunnelmista voi haaveilla...





Kesämaisemien lisäksi unelmoin ja haaveilen tällä hetkellä siitä, että opin jonain päivänä käyttämään uutta kameraa. Taitaa olla monien vuosien harjoittelun päässä, mutta jos nyt aloittaa...

... Koskaanhan ei ole liiaan myöhäistä oppia jotain uutta!

Nyt me valmistaudutaan lähtemään 8v synttäreille:D

Kivaa viikonlopun jatkoa kaikille<3

6 kommenttia:

  1. Kyllä sitä kameraa oppii käyttämään, mutta pakko myöntää, että kursseista on paljon apua :)
    Ihanaa viikonloppu teille!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustuksesta! Juu ajattelinkin vähän katsella oisko jotain tarjolla;)

    VastaaPoista
  3. Moikka! Piipahdin vastavierailulle :) Itse olen paininut kamerani kanssa kohta 2 vuotta, ja välillä tuntuu että myyn koko roskan ja ostan jonkun hyvän pokkarin tilalle. Mutta sitten toisaalta, tämä on aika mukava harrastus, ja niinkuin mitään uutta taitoa, niin tätäkään ei opi ihan hetkessä. Olen yrittänyt hyväksyä sen, ja vain kuvata ja kuvata ja kuvat kokoajan... sen verran mopo karannut hanskasta, että kaikenlaisia lisä-osia ja tarvikkeita tullut hankittua, ja halpa harrastus tämä ei kyllä ole! Mutta mukava, siitä ei pääse mihinkään :) Mukavaa sunnuntaita sinne :)

    VastaaPoista
  4. juu ja onneksi on digiaika, niin ei mene filmiä hukkaan;) Mä luulen,että mäkin jossain vaiheessa pääsen tohon osioon "lisäosat";)

    VastaaPoista
  5. Onnea kameran kanssa, ja mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista

On kiva saada komentti juuri sinulta