tiistai 31. maaliskuuta 2020

Keltainen - kukkia ja sisustamista


  
Tykkään väreistä. Lähes kaikista väreistä. En voisi kyllä  kuvitella sellaista maanläheistä mitään sanomatonta marsun ruskeaa sisustukseen tai vaatteisiin. Raikasta sen olla pitää. Värit antavat voimaa ja iloa. En ole koskaan kuullut, että joku ei ihastelisi sateenkaarta taivaalla. Eikö tämäkin jo kerro jotain ihmisen kaipuusta ja tarpeesta väreihin. Maailmakin on juuri sellainen, miksi sen itse teemme. Omani yritän rakentaa positiiviseksi, vaikka aina ei oikein asiat sujuisikaan tai onnistu ihan niinkuin haluaisi. 

Kun aurinko paistaa, niin tuntuu kuin huoletkin häviäisivät tai ainakin pienenisivät hitusen. Keltainen  värinäkin tuo iloa ja hilpeyttä. Sitä tarvitaan nyt juuri kun viirus jyllää maailmalla, eikä ole tietoa milloin elämä palaa normaaleille raitelleen. Tämän ajan keskellä sitä yrittää selvitä ja tehdä asioita, jotka saavat hyvälle mielelle ja luovat turvallisuutta. 

Koti on usein paikka jossa on hyvä olla ja johon on hyvä palata. Kotiin ja pihaan kannattaa panostaa erityisesti nyt, kun se on se paikka, jossa eniten vietetään aikaa. Minua tämä ei haittaa, tykkään olla kotona. 

En ole mikään erityinen sisustaja, mutta ainahan sitä jotain kuitenkin laittaa. Tässä just huomasin, että kyllä osaa ottaa myöskään sisustusvalokuvia:))

Ollaan asuttu tässä talossa jo iäisyys. Oli aika vaihtaa edes kirjaston verhot! Olen aina tykännyt Marimekon jutuista. Räsymattokangasta olen ihastellut kauan ja nyt sitten vähän ex-temporee hain sitä ja ompelin kirjastoon verhon. Tein vain yhden, koska ikkuna on normi kokoinen ja ehkä kaksi verhoa olisi tehnyt tilasta liian pimeän. 

Sohvan tyynyarsenaali kaipasi myös vähän päivitystä ja ompelin Marimekon Siirtolapuutarha kankaasta yhden tyynynpäällisen. Ja hei, onnistuin myös vetoketjun ompelussa! 

Kirjaston tapetti on keltavalkoraitainen ja tykkään sitä edelleen. Ei se kauheasti näy kun yhtä ehjää seinää peitää kirjakaapit ja toista sohva. 

Keltainen on kiva lisä, koska en ole suuri  mustavalkoisen ystävä.










Pääsiäinen rupeaa pikkuhiljaa hiipimään kotiin. Uusiin verhoihin käy ihanasti pirteät tété narskut ja orvokit. Narissit on Lahden Hankkijalta ja orvokit Lahden Siemenestä ja Koneesta. 

Kirjapinossa ajankohtaista kirjallisuutta: puutarhasta, huonekasveista ja pääsiäisestä. Erityisesti Taimi on nyt ajankohtainen, koska kevätkylvöt ja muut taimi hommelit ovat ajankohtaisia. Huonekasvien hoito on myös työn alla, multia pitää ruveta vaihtamaan, joo en ole vielä ehtinyt... Mikäs on kirjaston sohvalla lueskella ja juoda samalla kahvia, suunnitella pihajuttuja...

Viikon jatkoja kaikille, pidetään huolta itsestä ja toisistamme<3

                                                                                 


maanantai 23. maaliskuuta 2020

Kotona - on hyvä olla

Olen toista viikkoa kotona etätöissä. Ei sinänsä mitään uutta minulle, teen usein töitä kotona. Tykkään siitä, saan mielestäni paljon enemmän aikaiseksi ja ajatus kulkee paremmin.

Omat haasteensa tuo nyt se, että en olekaan yksin. Pojat ovat myös etäkoulussa. Onneksi hommat ovat sujuneet melko mallikkaasti ja olen pystynyt keskittymään omiin hommiin.

Viikonloppuna pesin ikkunoita sisäpuolelta. Kaikkea sitä nyt huomaakin kun aikaa viettää enenmmän kotona. Eikä muuten uskoisi, miten paljon ne kirkastuvat jo pelkällä sisäpintojen pesulla. Pitäisi varmaan tehdä useamminkin...



Iloa tähän kotona oloon tuovat erityisesti kukat. Hain perjantaina Florenciastoresta Lahdesta ihanan kimpun. Se on täynnä kevättä ja toivoa sekä iloa. Pirteää keltaista, hempeää vaaleanpunaista ja toivoa tuovaa vihreää. Vihreä on uuden alku. Aina! Keväisin herää kova vihreän kaipuu. Sitä innostuu kaikesta esiin puskevasta vähäisestäkin vihertävästä hennosta alusta. Keväistä tuoksua sisälle saa Osmian Rosmariinin tuoksuisella kynttilällä.

Puikoilla pitkästä aikaa tulossa jotain uutta, Ranunculus neule.

Posti toi kivan yllärin: Puutarhan parhaaksi kirjan, jonka ovat tehneet Leena ja Heikki Luoto. Tähän palaan myöhemmin, kuin myös jo aiemmin saamaani Hillevi Joutjärven Puutarhan salaisuus kirjaan. Mutta tuossa siis muutama hyvä kirjavinkki tälle keväälle.



Vihreän kaipuuseen istutin noita lehtibasilikoita. Ostin pistokkaat Siemenestä ja koneesta, koska halusin heti jotain konkreettista. Olen hakenut Hankkijalta myös Biolanin esikasvatukseen tarkoitetun pienoiskasvihuoneen, missä on mukana sammalnappeja. Vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta!

Myös huonekasvit kaipaavat uutta multaa. Teen sen perinteiesti aika myöhään kun se on niin sotkuista puuhaa. Kannan kaikki kasvit terassille, sitten on mullan jämät helppo lakasta vaan nurmelle...

Koska kevään puutarhmessut on peruttu, niin hain Tori Ruposelta kaikenlaista istutettavaa. Käykäähän Lahden torilta hakemassa omanne. Hinnat eivät päätä huimaa!



Eilen leivoin Chocolate Chips coocieta. Oheje on Joanna Ganesin kirjasta Magnolia Table. Ohje on ollut myös saatavissa Joannan instatilillä olevassa videossa. Illalla tein vielä pannaria. Tänään ehkä korvapuusteja. Korvapuustit ovat jotenkin turvallisuutta herättäviä, eikö? Näin on moni muukin todennut.

Kyllä kotona on ihan hyvä olla. Meillä on normaalisti hirveä kuskausrumba, niin tämä on ihan luksusta. Ainakin niin kauan kun pysytään terveinä. Tälläistä menoa täällä siis.

Mukavaa viikon aloitusta kaikille<3

perjantai 20. maaliskuuta 2020

Uusittu ihana myymälä - Siemen ja Kone Lahdessa




Kun me oltiin reissussa, niin perinteikäs 40 vuotias Lahden Siemen ja Kone oli muuttanut siltä paikalta, missä se on ollut koko mun eliniän!

Käväisin pika pikaa silloin, kun poikien harkat vielä oli täydessä käynnissä, ennen tätä corona härdelliä...

Siemen ja kone myy paitsi kasvja niin myös koneita. Eikä siis pidä säikähtää, kun etusivulle lävähtää ensimmäisenä moottorisahat:)) Ja minäkin siis räpsin puhelimella kuvia vain kasveista... Mutta jos puolisosi on koneista kiinnostunut, niin tuolla myymälässä on runsaasti myös hänelle kiinnostavia juttuja. Ja kyllähän itseänikin robottiruohonleikkuri kiinnostaisi...

Uusi myymälä Lahden Saksalassa on valoisa, tilava ja siis niin IHANA! Siellä osaava henkilökunta on nyt todellakin päässyt toteuttamaan kaikkia tai ainakain lähes kaikkia haaveitaan esillepanon ja valikoiman suhteen.


Siemenvalikoima on parhaimmillaan, nyt on hyvä aika istuttaa!

Myymälään on kasattu ihana iso Kivikankaan kasvihuone. Se on sisustettu todella taitavasti ja inspiroivasti.





Tämä uusi tuttavuus on nimeltään Ruusukepaunikko, Crassula Rosularis. Ostin tämmöisen kotiin kokeeksi, että miten saan pysymään elossa ja kuinka kauan. Todella suloinen ja herkkä!



Valikoimaan oli tullut runsaasti ihania ruukkuja ja muista istutusastioita.




Tähän supersuloiseen Tulilatvan sukulaiseen olen törmännyt kerran aiemmin ja sain sen pysymään elossa melko hyvin. Tämä on todella harvinainen ja kannattaa käydä nappaamassa, jos näitä vielä löytyy myymälästä.

Myös helmililjoja ja narsisseja oli saatavilla. Huom! Ihanat jalalliset istutusastiat...

Tästä ois kiva napsia keittiön pöydältä leivän päälle ja salaattiin. 


Pistokasvalikoima on ollut parhaimmillaan. Löytyy kukkia ja yrteejä... Itse ostin kukkabasilikaa.

Tämä ei ollut yhteistyö postaus, eikä mainos. Haluan tuoda osani tähän kampanjaan, että tuetaan pienyrittäjiä ja paikallisia toimijoita. Yritän ehtiä vielä käymään muissakin itselle tosi tärkeissä myymälöissä ja nappaamaan kuvia.

Voi olla, että kaikista tulee vaan näitä puhelinräpsyjä enkä käsittele niitä. Yksi syy tähän on myös se, että minulla on uusi kone, eikä siinä ole vielä mitään kuvankäsittelyohjelmaakaan.

Mukavaa ja aurinkoista perjantaita kaikille! Täällä siis ainakin on todella aurinkoista, toivotaan sen jatkuvan myös viikonloppuna.

Pidetään itsemme terveinä ja autetaan muita omien kykyjemme mukaan<3



maanantai 16. maaliskuuta 2020

Botanical Garden - Spring Preseve LV Nevada

Oltiin tänä vuonna talvilomalla rapakon takana Yhdysvalloissa. Sielläkin on talvi, oltiin Nevadassa Las Vegasissa ja tosin talvisää  hiukan erilaien kuin mitä ollaan täällä meillä totuttu. Meille osui ihan meidän kesäkelit, joten nautittiin täysin auringosta ja lämmöstä.

Yhtenä päivänä käytiin Spring Preseve keskuksessa. Siellä on kaikkea kivaa ikään katsomatta. Se on tosi suosittu koululaisryhmien kohde ja tällaiselle puutarhaintoilijalle siellä on myös kaikenlaista.

Koska on talvi niin kasvit eivät olleet vielä heräilleet, mutta olihan siellä silti ihmeteltävää!












Gopher Plant, Euphorbia rigida, Ristityräkki



Rakenteilla oli myös jonkun sortin hyötypuutarha. Ensi kerralla kun mennään on varmasti jo valmis ja päästään katsomaan mitä sieltä löytyy.

Laitttelen taas jossain vaiheessa lisää kuvia autiomaasta:) Erikoista, miten siellä onkin kaikenlaista, vaikka sitä ajattelee, että ei ole mitään nähtävää.

Mukavaa viikon aloitusta ja pitäkää itsenne terveinä<3