sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Baka baka kaka

No joo onhan toi kakku iha jees, mutta kyllä musta se Mikon oli hienompi... Siis että tälläinen kommentti. Herää kysymys, miksi pyörittelin sokerimassaa ja pähkäilin, että tunnistaako noita birdejä nyt vai ei... Ehkä ensi vuonna vaan ihan tavis kinuski:)

Kivaa kuitenkin oli ja lahjat olivat mieluisia.




 




 
 En voi väittää, että olisin kovin aktiivin bloggaaja joten ehkä kukaan ei ihmettele vaikka tää hiljenee, mutta nyt on muu syy kuin kiire ja saamattomuus. Me lähdetään DisneyLandiin ja ollaan reissussa kolme viikkoa.

Siilityynyt on hankinta Millan putiikista, olen metsästänyt niitä jonkin aikaa ja taas huomasin, että miksi mennä merta edemmäs kalaan... Pekka oli mukana ja valkkasi tuon pikkutyynyn:)

Mutta siis nyt pakkaamaan, See ya!


torstai 17. lokakuuta 2013

TitiTyy

Jotta työmatkoista olisi ihan itselle jotain hyötyä, niin katsastan aina etukäteen mahdolliset lankakaupat tms. itseä kiinnostavat kohteet. Jyväskylässä, mikä muuten on TODELLA kiva paikka, on mm. TitiTyy lankakauppa. Se sijaitsee ihanassa Toivolan Vanhassa Pihassa

Itse tutustuin ekan kerran TitiTyyn lankakauppaan Tampereen käsityömessuilla. Nyt kun pääsin itse kauppaan, niin olo oli kuin karkkikaupassa. Kaikki langat oliva niin houkuttelevasti esillä ja muutenkin koko myymälä sekä ympäröivä miljöö olivat todella inspiroivia.

Ohjeen Huldan takkiin löydät www.ullaneule.net sivuilta ja tarkemmalla suoralla linkillä tästä Huldan takki

Samassa miljöössä on muitakin IHANIA liikkeitä ja aivan HUIPPU KAHVILA. Jos siis matkaatte Jyväskylään niin menkää ihmeessä tuonne. Se on ihan keskustassa. Laittelin noihin linkkejä, niin pääsette virtuaalisesti vierailemaan:)









Nähdään taas ystäväiset!