keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Pihapiiri - Puutarhamessut - taas

Moikka,

Ei tästä ei ole tulossa puutarha blogi... :) En ole virhepeukalo, mutta kyllähän nämä puutarhajutut kiinnostavat. Tämä on ihan sattumaa, että pari postausta putkeen on puutarhoihin liittyvää. Johtuu osaksi varmastikin siitä kun on niin harvoin näitä postauksia nykyään...

Mutta siis Lahdessa oli tuossa viime viikonloppuna Pihapiiri 2015 messut. Ihan eivät kuitenkaan yllä Helsingin tasolle, eivätkä varmasti Tampereen tai Turunkaan... Mutta ihan kivoja ideoita ja mukavia ihmisiä siellä oli.

Itse olisin kaivannut ennemmän puutarhakasvien valikoimaan laajennusta. Sieltä oli aika turha hakea mitään erikoisemapaa. Kaiholla muistelen viime vuotista matkaa Tukholman puutarhamessuille. Siellä oli jos minkälaista puuta ja puskaa. Monet kasvit, mitä siellä Tukholmassa oli myynnissä menestyisivät myös Suomessakin. Itse olen saanut kaverin avustuksella hankittua kääpiömantelin, joka on ruusumantelia kestävämpi lajike. Tosin aion ottaa riskin ja hankkia vielä ruusumantelinkin:) Juuri esimerkiksi tälläisiä olisin kaivannut messuille. Ihan ruusupensaatkin olisivat käyneet...

Jonkin verran oli ruokapuoltakin myynnissä. Tähän voisi panostaa, sillä ainakin Helsingin messuilla lähiruoka alue oli ihan tupaten täynnä!

Tässä tulee kuitenkin kuvasatoa tämän vuoden Pihapiiri tapahtumasta.






 
 






 
 
 







 
 


 
 
 


 
 

 



 Nyt onkin Vappu ihan ovella. Sääkin on tänään sen mukainen:) Eiköhän se huomiseksi jo vähän kirkastu, että päästään grillailemaan. Vaikka säähän ei ole mikään este grillin käytölle:)

Mukavaa keskiviikkopäivää kaikille!

torstai 9. huhtikuuta 2015

Puutarhamessu tunnelmia Helsingissä

Muutama viikko sitten oli Helsingin messukeskuksessa puutarhamessut. Itse en ollut tänä vuonna töissä siellä, joten pääsin nauttimaan messuista ihan uudella tavalla. Messuliput lahjoitti Eva Ek Terassi-lehdestä.

Lauantaina suunnattiin siskon kanssa messuille. Olin vähän haaveillut meneväni jo torstaina tai perjantaina, mutta töitä oli niin paljon, ettei millään revennyt siihen.

Mielestäni messut olivat tänä vuonna huomattavasti viime vuotta paremmat. Ihaninta oli luomu- ja lähiruoka osasto. Siitä vaan miinuksena liian ahtaalle alueelle sullotut kojut. Se alue näytti olevan suuressa suosiossa, eli oli lähes mahdotonta saada mitään kuvia tai suuremmiten pysähtyä muutoin kuin nappaamaan joku herkkumaistiainen. Paras juttu siellä oli ehdottomasti Riihipuodin ohrahiutaleet. Niistä aion tehdä jonkin oman jutun:)

Meillä on suunnitteilla mökille uusi saunarakennus. Terassi-lehden osaston Ukko oli mieluinen... Nyt kun saisi miehenkin innostumaan:))

Luhta lanseerasi uuden Garden malliston. Mulle tarttui mukaan sadonkorjuukori. Se on jo instan puolella ollutkin kuvassa lankakorina. Garden uutuudeet olivat aika houkuttelevia, koska niiden käyttötarkoitusta pystyi soveltamaan vaikka mihin.

Tässä jotain kuvia sieltä messuilta. Lauantai ei siis kuvauksiin oo paras mahdollinen päivä runsaan yleisön takia..

 










































Parin viikon päästä onkin sitten Lahdessa Pihapiiri 2015 tapahtuma. Sinne pääsen jo töidenkin puolesta. Tampereen ja Turun puutarhamessut jäävät väliin, se kyllä vähän harmittaa.

Aurinkoisia loppuviikon päiviä!