keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Marttojen kanssa puutarhalla

Perinteisesti meidän Martat ovat käyneet kesäkuun alussa Marjaanan tiluksilla Vesivehmaalla. Nyt käytiin toukokuun vikalla viikolla. Onneksi, sillä nämä kesäkuun päivät ovat olleet sateisia ja tuulisia. Nytkin puut ovat vaakatasossa ja vesi vihmoo saamaan suuntaan... Oi ihana suomen suvi:)

Me otetaan omat istutuastiat mukaan ja mullat ja kasvit ostetaan paikanpäällä. Samalla saadaan neuvot ja vinkit, millä ne saadaan pysymään hengissä. Valikomassa on paitsi kesäkukkia ja perennoja niin myös yrttejä ja mm. omenapuita. Mulle tarttui mukaan yrttejä, myös uutena tuttavuunten laakerinlehti. Sen innostuin ottamaan mukaan, kun pari kertoi saaneensa sen pysymään hengissä sisällä talvenyli viherkasvina.

No tässä kuitenkin laittelen vähän kukkakuvia siltä reissulta, jolloin ei satanut eikä tuullut!











Niin kyseessä siis timjami...

Mukavaa viikon jatkoa kaikille ja nautitaan kesästä satoi tai paistoi:))


Ai niin, mun rakas ja uskollinen Fiskars voikukkarauta on sanonut sopimuksensa irti:( muovi osa murtui, murtunut olen minäkin. Vein sen tänään tuohon Agrimarketiin, josta laittavat eteenpäin Fiskarsille. Huoh... Kuinkahan kauan asian käsittely kestää? Onneksi naapurissa on samanlainen, niin täytyy pyytää lainaksi, koska taistelu voikukkamerta vastaan on jokapäiväistä:) Ja täytyy kyllä sanoa, että sillä vempaimella erityisen mukavaa, suorastaan koukuttavaa!

4 kommenttia:

  1. Nämä kuvasi ovat oikeasti mielettömän kauniita.
    Sulla on sellainen "silmä" kuva-asetelmille.
    Mukavaa katseltavaa :)

    http://karvapuusti.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiitti Marika:) Täytyy ehdottmasti tulla vierailemaan!

    VastaaPoista
  3. Juu Sanna, olet oikeassa. Siellä ei taas tiennyt mitä olisi katsonut tai valinnut, kun kaikki oli niin ihanaa...

    VastaaPoista

On kiva saada komentti juuri sinulta