torstai 20. syyskuuta 2018

Luonnollisesti - Habitare 2018

Habitare 2018 oli tänä vuonna todella täynnä luontoa ja inspiraatiota. Kaikkea kaunista ja kodikasta. Sieltä löytyi myös kaipaamaani vihreää ja rentoutta sisustukseen, jota etenkin nyt kiireisenä aikana kaipaa kovastikin. Varmaan myös tykkäsin tämän vuoden messuannista siksikin, että tykkään pastelliväreistä, luonnonväreistä ja luonnosta, niitä siis näiltä messuilta löytyi. Musta jää minulta aikalailla käyttämättä niin sisustuksessa kuin vaatteissakin.

Näiltä messuilta sai todella paljon inspiraatiota ja ideoita, joita pystyy toteuttamaan nolla budjetillakin.

Tässä muutama suosikki. Parhaimmiksi osastoiksi on tänä vuonna valittu Marimekko, Anno ja Asun. Itsekin tykkäsin kyllä!


 



 
 





Ihana uusi tuttavuus oli Vaja. Kotoisin Loviisasta, (toim, huom. mistä kaikki ihana tulee...) saatavilla Porvoosta.



 


Kiva kun Deko lehti on panostanut osastoonsa. Samaa ihanaa tyyliä oli jo Kevätmessuilla. Kukat olivat Järvenpään kukkatalosta ja Saija Sitolahti kertoi ja näytti miten "helposti" syntyy trendikäs syyskimppu tai näyttävä kukkakoru. Ihana insipiroiva osasto! Ihan melkein tuli tilattua Deko lehtikin, kun tämä osasto oli niin ihana:)





HuoneEttRum oli täynnä ihanaa vihreää ja kaunista keramiikkaa, käykää Kirkkonummella.

 
Kierrätys oli tänä vuonna hyvin esillä ja kivoilla jutuilla. Itse tykästyin tähän Karu merkkiin. Vanhasta puutavarasta ja vesijohtoputkista oli syntynyt uutta.






Ihana "kupla"valaisin ja huipputapetti!


Lapuan Kankureiden osastoa koristi ihana riippuva heinäkoriste
 
Nyt kipin kapin saapaat jalkaan ja metsään hakemaan materiaaleja kimppuihin, kransseihin, koristeisiin you namet it!
 
Liput näille Habitare 2018 messuille tarjosi Messukeskus, Helsinki

tiistai 4. syyskuuta 2018

Käy kotihin Iittiin 2018



Lauantaina järjestettiin ensimmäistä kertaa Käy Kotihin tapahtuma Iitin alueella. Ja aih ja voih, mitä ihanuuksia siellä olikaan...

Laitan tähän kuvia mun muutamasta suosikista. Toivottavasti tämä tapahtuma saa jatkoa, koska oli todella kiva. Lisää kuvia ja tietoa kohteista saa kun seuraa instassa @kaykotihin
tai facebookissa käy kotihin - avoimet kodit Iitissä








Tässä alla oleva kohde (viisi kuvaa) oli mun ihan ykkössuosikki!






Persoonallisin

Romantiikkaa ja modernia sisustusta just sopivasti





Ehdottomasti tunnelmallisin sauna löytyi Issulasta


Ensi vuonna uudestaan!