tiistai 31. tammikuuta 2012

Onnellisuus

Onnellinen = Syvästi ja perinpohjaisesti johonkin asiaan tyytyväinen

Tuo on suomenkielen sanakirjan vastaus sanalle Onnellinen. Och samma på svenska Lycklig

                                    *****

Mikä tekee onnelliseksi? Kaikilla on omat jututtunsa, jotka tekevät onnelliseksi. Tässä pakkasia pidellessä mut ainakin tekee onnelliseksi se tieto, että kesä tulee joka vuosi kevään jälkeen. Pakkanenkin tekee ihan onnelliseksi kun saa olla lämpimässä ja nauttia takkatulesta, joka on sytytetty niillä puilla, joita kesällä kannettiin liiteriin. Onnea on myös vaihtuvat vuodenajat noin niin kun yleisestikin. Jokaiselle neljännekselle on omat puuhansa. Jos ei tykkää jostain vuodenajasta niin kannattaisi miettiä, mitä kivaa siihen vuodenaikaan liittyy ja mitä kivaa silloin voi tehdä. Syksyllä kerään KÄPYJÄ. Olen saanut meidän pienet pojatkin hullaantumaan siihen. On ihanaa kun löytää TÄYDELLISEN kävyn, eli se on juuri pudonnut ja ihan ehjä. Käpyjä voi sitten käyttää somisteena vaikka mihin tai lapset voivat askarrella niistä jotain juttuja. Jouluna kun kävyt ovat koristeena, niin muistelee onnellisena niitä "kävystys" reissuja:D Tykkään myös sisustella vuodenaikoien ja niihin ajoittuvien "juhlien" mukaan. Kuten varmaan moni muukin;) Nyt monissa blogeissakin (kuten omassanikin) on kuvia ja fiiliksiä siitä, miten ihanaa on laittaa tulppaanit maljakkoon ja olla jo ihan hitusen kevät tunnelmissa.

Tutkimusten mukaan kuulemma 40% ihmisen onnellisuudesta on hänestä itsestään kiinni. Onnellinen voi olla, vaikka ei olisikaan täysin tyytyväinen sen hetkisiin olosuhteisiin. Tuo on ihan paikkansa pitävää. Kyllä sitä välillä ottaa päähän IHAN KAIKKI. Mutta kuitenkin se onnellisuus on jossain siellä taustalla. Ja mun mielestä vastoinkäymisiä on hiukka helpompi käsitellä ja kestää kun on pohjimmiltaan kuitenkin onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä ja oloonsa.

Onni syntyy loppujen lopuksi ihan pienistä asioista.

Tämä postaus on pääosin kuvakollaasi, joilla voin palata ajassa taaksepäin hetkiin, joita on kiva muistella. Kuvissa on erilaisia asioita, jotka tekevät aina jonkun onnelliseksi. Eihän tässä tietenkään ole kuin ihan pikkuriikkinen kurkistus...

Tuore kuva pakkasvaatetuksesta tältä aamulta

Kukkia & Kakkua
Dinot lumessa

Hiihdon hurmaa

Onnea on pallomeri


Onnea on laittaa itse kaakaojauho



Kesähommia




Onnea on au pair Sveitsistä ja rakentaa maja





Vedenalainen elämä


Kesäretki Fiskarsiin & Bilnäsiin
Onnea on olla naimisissa ja päästä naimisiin

Näihin kuviin ja tunnelmiin toivotan kaikille onnellista tiistai iltaa<3
Ps. Kuvat ovat omia otoksiani, lukuun ottamatta Mikon sukelluskuvaa. sen on ottanut Tanja Laine/EwDive

perjantai 27. tammikuuta 2012

Perjantai puuhastelua

Olen varmaan OUTO tai ainakin VARMASTI pidätte jossain määrin erikoisena kun luette tämän:

pidän silittämisestä. Se puhtaan pyykin tuoksu vaan on NIIN ihana ja höyry mikä nousee vaatteesta ja ihan kaikki! Lisäksi käytän usein silitysvettä, sillä saa vielä extra ihanan tuoksun. Ja jotta tässä EI vielä olisi kaikki niin, omistan mankelin! Ihanan retrovihreän Upon:) Sain sen siskoilta lahjaksi kun muutettiin uuteen taloon.  Kuva mankelista ois kyl ollut paikallaan, on se niin suloinen ja ansainnut sen, no myöhemmin. Mankeloin liinavaatteet ja viikkaan ne äidiltä opittujen oppien mukaisesti. Tämä viimeinen ei valitettavasti onnistu ilman apuvoimia, mutta onnekseni mieheni on oiva apulainen ja samoin 6 vuotias on jo oppinut myös tämän jalon taidon;)

Durance Eau de Linge


******


Koska olin eilen ahkeroinut alakerran siivoilun kanssa jäljellä oli yläkerta, joka tosin vielä jäi kun Pekka oli saanut junaratarakennelmat alkuun. (Aika hyvä syy!!)

Junaradan osia EI voi koskaan olla liikaa;) Se on vähän niinku sama asia Legojen kanssa...

Lempipuuhana oli tänään myös Maisa talokirjalla leikkiminen.

******

Tänään vietettiin siis Pekan kanssa ihan kotipäivää joten vermeet sen mukaiset;)


Ja kun kerran on aikaa "vahtia uunia", niin meillä syödään tänään karjalanpaistia ja perunamuussia:)



Vielä ois tänään ainakin auton hakua huollosta ja kaupassa käyntiä. Kauppalistalla ainakin ihanat tulppaanit.

Rentoa viikonlopun aloitusta kaikille, Hejdå!

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Lemppariruokaa ja lettuja

Alkuviikon häsläysten jälkeen ihanan tasainen keskiviikko. Uunissa mun ja pienten poikien ehdoton suosikki: makaronilaatikko.

Selailin tuossa tänään yhtä lehteä, jossa oli otsikkona Ruokapaniikki! No tottahan tuo taitaa suurelta osalta olla. Musta tuntuu, että ihmisiltä on kadonnut maalaisjärki koskien ruokaa. Kokeilunhaluinenhan tietysti saa olla, enkä rupea kritisoimaan mitään diettejä tai suuntauksia, kun en ole asiantuntija tällä saralla. Omasta mielestäni vaan parasta on kohtuus kaikessa ja terveen järjen käyttö sallittu. Meillä syödään mun mielestä pääsäntöisesti hyvin. En ole hurahtanut luomuun tai reilunkaupan tuotteisiin, mutta käytän niitäkin. On kiva tietää ruuan alkuperä, joten selosteet ja valmistuspaikat luen melko tarkasti. Onneksi asun alueella, jonka lähellä on "alkutuotantoa", joten meidän kaupasta saa oman alueen tuotteita tosi kattavasti.  Hyvällä omalla tunnolla herkutellaakin: on se sitten välillä karkkia, lettuja, pullaa tai se lasillinen viiniä. Mikä voi olla parempaa kuin vasta leivottu PULLA?

                                 *****

Iltapalalle suunnitteilla letut. Letut muistui taas mieleen, kun yks kiva vanha (ei siis iältään;)) koulukaveri kertoi paistavansa lastensa toiveiden mukaista välipalaa.

Meidän herkkua tässä kategoriassa ovat letut, amerikkalaiset pannukakut, pannari, vohvelit ja köyhät ritarit. Kaikki helppoja tehdä ja yleensä aineet löytyvät varmasti.



Tänään siis herkutellaan letuilla. Mulla on useampikin lettuohje. Tänään teen Ann-Kristin Hallgrenin kirjasta Ohukaiset krepit ja pannukakut- kirjasta ihan perusohjeen mukaan "tavislettuja".

Kaikki tämän postauksen  kuvat ovat myös tästä samaisesta kirjasta.

Jos nyt jollain on lettutaikinan ohje hukassa niin tässä olisi yksi vaihtoehto:


http://www.vaaksynmylly.fi/fi/Yritys.html
Ohukaiskirja on pullollaan toinen toistaan ihanampia ohjeita ja ideoita, joita on helppo muokata omien mieltymysten mukaisiksi, täytteineen, päällysteineen kaikkineen;) Tässä vähän vinkkejä:

Ylinnä vasemmalla Amerikkalaisia pannukakkuja & vaahterasiirappia - oikealla ohukaiset mädin kera sopivat esim. alkupaloiksi. Alimpana vasemmalla juustotäytteiset ohukaiset ja sen vieressä Napolilainen pizzapannari
Jos joku tästä kirjasta tai ohjeista innostuu, eikä löydä kirjaa kirjakaupasta tai kirjastosta, niin laitahan viestiä kommenttilootaan tai s-postiin, voin laittaa ohjeet haluamiisi herkkuihin;)

Yhtä seesteistä keskiviikkoa kaikille<3


tiistai 24. tammikuuta 2012

Yesterday all my troubles...

... ei kyllä jatku ...seemed so far away... Ihan kaikkea muuta. Ja just kun olin NIIN postitiivisin mielin aloittamassa viikkoa ja ajattelin, että ei ne maanantait NIIN pahoja ole. HAH!

Mies siis aamuvarhaisella lähti kohti työmaataan, sinne kauas... Kohta kävi ovi ja hän ilmoitti, että täytyykin vaihtaa autoa, kun se sen työauto pitää viedä huoltoon. En jaksa selvitellä, eikä kyl ketään kiinnostakaan auton vika, se ei ollut mitenkään kaupunki ajoon vaikuttava. Noh mikäs siinä.

Parin tunnin kuluttua kömmitään poikien kanssa sängyistä ja katselen, että ei näy autotallin avaajaa avainkaapissa. En edes ruvennut etsimään, vaan soitin miehelle, että muistiko se sen jättää. No eipä muistanutkaan juu... Oven onneksi saa auki, mutta JOUTUU nousemaan autosta pois...

Tilasin ajan huoltoon ja sain sen torstaille.

Päivä nyt meni ihan OK. Metsästin Mikolle monoja ja illalla lähdettiin muskaritouhuihin. Lunta oli jälleen sadellut ja putsasin auton ja lähdetiin kaupungista kotia kohden, MITÄ IHMETTÄ!! Kaikki mahdolliset jarrujen varoitusvalot paloivat ja kului vaan pling plong hälytys ääni:(( 

Varovasti sitten testailin, että jarrut ainakin sillä hetkellä toimi ihan normaalisti. Mutta muistini sopukoista puski tieto, että autolla EI missään nimessä saisi ajaa, kun jarrunesteet ilmeisesti poistuneet ja siis jarrut ei toimi. Otin kuitenkin riskin, mikä tietty on tyhmää! (ÄLÄ KOSKAAN TEE NIIN) Päästiin kotiin ihan ehjinä, mitä nyt äidin hermot IHAN riekaleina...

Vilkuu kuin välkkyvät jouluvalot konsanaan... Tavalliset jarrut/ ei toimi- ABS jarrut/ ei toimi-Luistonesto/ei toimi
Aamulla olikin taas aura-auto tehnyt työnsä, joten ei kun portin edustan kolaukseen. Sitten kokeilemaan, josko valosirkus olisi yön aikan hävinnyt. No ei ollut... Alkoi melkein itkettämään!

Enää en sitten ottanut riskiä vaan soitin ihanalle naapurille, joka vei Mikon eskariin ja itse vedin Pekan pulkalla dagigseen. Kotiin palattuani otin puhelun vaarille, joka lupasi tulla katsomaan jarrunestetilanteen. Olin jo päättänyt, että auto viedään huoltopaikkaan odottelemaan torstaita.
Nesteet oli OK. Joten eipä ihme, että jarrut toimi. Sit lähdettiin kohti huoltoa ja kas kummaa, jouluvaloefekti oli kadonnut. Ilmeisesti tarvitsi vain säiliö pienen kopautuksen? Palattiin sitten alkuperäiseen suunnitelmaan viedä auto torstaina.

                                 ******

Kun olin saanut Pekan vietyä, aloittelin lumitöitä ihan urakalla. Aurinko rupesi pilkahtelemaan puiden lomasta ja Posti auto kurvasi pihaan. Piristi kummasti kun sisko kulta oli muistanut paketilla sieltä kaukaa:D Kiitos<3 Eipä tiennytkään sisko kuinka just tarvitsin piristystä.




Minua oli muistettu mm. ihanalla InStyle lehdellä, muutamalla teepparilla ja pyjamalla by GAP, TYR uimapuvulla ja tuossa metallisessa södessä kukkarasiassa on suloistakin suloisempi FOSSIL kello, vaaleanpunainen<3

Tuossa lehden kannessa on Jennifer Garnerilla ihana paksu harmaa neule, täytyypä yrittää haeskella, mistä samantyyppisen ihanuuden löytäisi:)

Pienet pojatkin saivat osansa, ja voi vain arvata, miten mieluisia nämä olivat:



CARS2

Hiukan kyllä huvittaa, AUTOT sopivat NIIN HYVIN tämän alkuviikon teemaan:D

Jospa tämän viikon koettelemukset olisivat tässä? Ainahan sitä voi toivoa;)

******


Kivaa viikon jatkoa kaikille!





sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Viikonlopun kuulumiset

Lauantaina Mikolla oli jalkapalloturnaus. Kyllä sitä oli odotettukin... Aamulla kuului hipsuttelua jo kuuden aikaan kun pelikuume alkoi nousta;)

Me käytiin Pekan kanssa uimassa ja kiiruhdettiin sitten katsomaan pelejä.

Aikamoinen sutina oli hallilla. Osallistuvia joukkueita jotain 50. Eli sutina melkoinen... Järjestelyt toimivat ja pelaajat olivat innoissaan. Ja niin taisivat olla katsojatkin:) Hyvin sujui kaikki!

Loppu lauantai menikin sitten Risto Räppääjää katsoen ja herkkuja syöden.

Tähtipelaajamme tunnelmia

                              *******

Sunnuntai olikin sitten äänestyspäivä. Ekaks käytiin äänestämässä ja sitten viereisellä luistinkentällä liukastelemassa;)




Pekkakin rupesi lopulta pysymään jo pystyssä omin avuin ja sai liukujakin aikaiseksi:) Aikas tönköltä näyttää allekirjoittanut, mutta tossa kuvassa olin just jarruttanut. (seli seli...)

Kotona odotti perunamuusi ja uunimakkara, NAM

                      *******

Nyt sitten vaan odotellaan taas paluuta maanantaihin ja ensiviikon kiireisiin. Kyllä viikonloput on lähes poikkeuksetta AINA ihania<3 mutta niin on arkikin.

Mukavaa sunnuntai illan jatkoa kaikille ja hyvää alkavaa viikkoa<3

perjantai 20. tammikuuta 2012

Virtaa hedelmistä ja vähän muustakin

Päivät ovat alkaneet kivasti pidentyä ja lumen ansiosta on muutenkin valoisampaa ja puhtaampaa.

Ihminen tarvitsee mielestäni valoa, vitamiinia ja mielekästä tekemistä selvitäkseen tästä pimeästä vuodenajasta tai ylipäätänsä pysyäkseen virkeänä ja "kasassa". Itse en onnekseni kuulu niihin joihin iskee "kaamosmasennus" tai "syysväsymys" tai "kevätväsymys."

Ihan parasta on saada tarvittavat vitamiinit ruuasta. Mikäs sen ihanampaa kun popsia värikkäitä hedelmiä, joiden ulkonäkö ja värimaailmakin jo piristää kummasti. Hyvän ruuan nauttimien hyvässä seurassa on ihan parasta pirisitystä ja edistää mun mielestä myös henkistä hyvinvointia kummasti. Eikä aina kannata miettiä, onko joku terveellistä vai ei. Kunhan suurin osa siitä (ja useimmiten), mitä suuhunsa laittaa, on luettavissa terveelliseen perusruokaan, niin herkut silloin tällöin EI VOI OLLA PAHASTA;) Päin vastoin...


Joskus on hyvä ottaa Beroccaa, auttaa ihan oikeesti.


Omaan vireystasooni vaikuttavat myös harrastukset ja riittävä uni. Unihan vaikuttaa myös niin moneen muuhunkin asiaan. Kuten ihoon johon Kalastajan vaimo tuoreessa blogi kirjoituksessaan on paneutunut. Ulkoilu yksin tai kaverin kanssa lenkkeillen tai lasten kanssa touhuten tekee ihmeitä mielenterveydelle ja iholle;)

On ihanan vapauttava tunne lähteä lenkille ja sulkea ovi perässä. Tämä tehoaa myös silloin kun kaikki vähän tökkii ja masentaa. Sinne jää kaikki tekemättömät kotityöt (hih eihän mulla sellaisia ole...)ja lasten keskinäiset nahistelut. Sit kun palaa takaisin on ihan tarmoa täynnä ja uhkuu intoa puuhailla ja hommailla kaikenlaista... siivoilua, ruuanlaittoa, silitystä... Yks kerta tulin illalla jumpasta niin täynnä tarmoa, että rupesin pesemään saunan pesuhuonetta. Mies kysyi: Onko ihan pakko just nyt?


Hauskoja muistoja tuovien valokuvien katselu piristää myös kummasti...


Ihanaa on kyllä vaan löhöillä sohvalla ja lueskella lempilehtiä:) Näitä mulla kyllä riittää. Yhtä ihanaa lukemista on sisustus- ja keittokirjat. Kaikista näistä saa aina jotain inspiraatioita ja ajatuksia...


Mielekäs lehti, kirja tms. & käsitöiden tekeminen (etenkin jos saa valmiiksi;))vie hetkeksi ihan toiseen maailmaan. 

Tänään mä lähden ihanien ystävien kanssa syömään ravintolaan ja vaihtamaan kuulumisia. Siitä riittää virtaa pitkäksi aikaa:D

Ihanaa rentouttavaa viikonloppua kaikille ja nauttikaa hyvästä ruuasta, ulkoilusta ja löhöilystä<3

torstai 19. tammikuuta 2012

Kiva päivä

Aamu alkoi mukavasti, kun oltiin kaikki hereillä ihan ajoissa. Mulla oli kaupunki asioita, joten kun pojat olivat pois kyydistä, suuntasin suoraa keskustaan.

Sain siskon aamutee seuraksi<3

takki Esprit/ huivi yhden siskon tekemä jostain Burberry shaalista/ neule & mustat farkku legginssit Cubus/ kengät Wonders  Zebra/ säärystimet Tommy Hilffiger/ laukku LV


******

Sisko kiiruhti takaisin töihin ja mä ajattelin vielä vilkaista ALE myyntejä kun kerran olin ihan keskustaan asti tullut;) Mukaan tarttui yksi harmaa neulemekko/tunika ja siihen sopivat sukkikset.

Näinkin sattumalta yhden mun kaverin ja käytiin vielä lankakaupassa. Mun mukaan tarttui onneksi vain muutama lankakerä...
SandesGarn smart superwash ja Twilleys of Stamford eco Purity chunky. Tuosta ekasta olisi toiveissa tehdä pipo miehelle ja toisesta itselle. Nimen omaan toiveissa, nimittäin tuossa kuvassa näkyvä keskeneräinen, on torkkupeitto, joka on ollut teon alla jo jonkin aikaa...


******


Illalla olitiin sovittu IGLU vierailu. Tarjolla oli glögiä ja suklaata sekä hyvää seuraa;), NAM. Yksi iglu oli jo valmis ja toinen teon alla. Igluun mahtui kerrallaan esim. 2 aikuista 2 pientä lasta ja 1 vähän isompi lapsi. Tässä tunnelmia. 

1. Iglu rakennuskuution tekeminen alkaa tamppaamalla lumi. 2. Tampattu lumi lapioidaan muottiin (kuvassa iglun tekijä) ja se tampataan kerroskerrallan käsin tiiviiksi. 3. Muotti poistetaan ja kuutio on valmis. Vierailun aikana valmistui viisi kuutiota:) 4. Valmis iglu näyttää tältä.





Tälläinen päivä ja ilta oli tänään minulla. Voisin sanoa, että eipä paljon parempi olisi voinut olla. Kiitos kaikille teille, jotka vietitte tätä päivää kanssani<3

Toivottavasti muillakin on ollut kiva torstai, Heippa!































keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Liian vähän tilaa

Meillä asuu neljä ihmistä. Tai oikeastaan tällä hetkellä pääsääntöisesti vain kolme kun mies on siellä reissuhommissa viikot. Eli meille kolmelle pitäisi jäädä enemmän tilaa, eikö? Talomme kokokin on sitä luokkaa, että neljänkin pitäisi hyvin mahtua ajatuksineen, tapoineen & tavaroineen kaikkineen... Mutta mä kyllä olen vahvasti tullut siihen tulokseen, että talo on liian pieni. Tai ainakin komerot, kaapit, laatikot, lipastot ja muut säilytyskalusteet, mukaan lukien vaatehuone ja autotallin yhteydessä oleva varasto, ovat liian pieniä!! Kuka noita oikein suunnittelee:O

1. Kassiin kerätty kirppikselle meneviä vaatteita. 2. Kuistin pikkunaulakko - täynnä.
3. Kuistin kenkämeri. 4. Kodinhoitohuoneen rekki - täynnä.
5. Tarviiko puukapustoja noin paljon? 6. Tarviiko kauhoja yms. noin paljon? 7. Nämä lehdet ovat ojennukessa ja kuva hämää, näitä on säilössä PALJON enemmän. (Juu annan lehtiä kavereille ja otan pelkkiä sivuja talteen)

Jos nyt sitten oikein tarkoiksi ruvetaan, niin totuus varmaan ei yllätä ketään: Meillä on yksinkertaisesti liikaa tavaraa! Kenkien ja vaatteiden määrää perustelen Suomessa vaihtuvilla sääolosuhteilla. Tänään voi olla kuiva pakkas sää ja huomenna päälle pitääkin jo laittaa kurikset kun lumi on muuttunut loskaksi.

Juu juu, tiedän tiedän: Vie kierrätykseen, myy kirppiksellä, anna kavereille yms.





Kyllähän tuota kaikkea tulee tehtyä. Olen vaan NIIN laiska tohon kirppis touhuun. Vien siis kyllä niihin hyväntekeväisyys kirppiksiin tai niiden keräyslaatikoihin, mutta en jaksaisi millään myydä itse. Siinä liputtamisessa & laputtamisessa & silittämisessä ym. esivalmisteluissa on kamala työ. Ja sitten se myyntipöydän siivoaminen, ihmiset sotkevat ihan mielivaltaisesti. Ja kun se sotkeminen ei riitä, vaan tavaroita kuljetellaan ja jätetään muihin pöytiin. Kaikista ihanteellisinta olisi kun voisi vain antaa tai myydä kirppishinnoin omat ylimääräiset vermeet niitä tarvitseville tuttaville.

No tämä tyhejetämis- ja siivousvimma iskee aina välillä. Ihan hyvä niin! Vähän aikaa onkin sitten taas paikat järjestyksessä;)

Antaa epäjärjestyksen vielä olla, nimittäin luistelukenttä kutsuu;)



tiistai 17. tammikuuta 2012

Uusi ikkunalauta

Nyt se on paikoillaan, uusi ikkunalauta. Kauan sitäkin pähkäilin ja esittelin ideaa miehelleni, joka ei tietenkään heti syttynyt tälle ajatukselleni. Sitten se vaan yhtä äkkiä sai sen tehtyä, ihana on,  siis mies:)


Verhot ovat puuttuneet jo jonkin aikaa kun joskus ne otettiin pois ja kas kummaa, eivät löydä takaisin ikkunaan itsekseen... Sitten tietysti äitini tyttärenä olen sitä mieltä, että ikkunathan pitäisi pestä ennen kuin verhot voi laittaa. Ulkona oleva -10 ei oikein houkuttele siihen hommaan, vaikka muuten se ihan palkitsevaa onkin. Jos pesisi vain sisäpuolelta? Verhot jotka noissa ikkunoissa siis normaalisti roikkuu, ovat ihan ok, eli ei välttämättä uusimisen tarpeessa. Tuossa alimassa kuvassa vasemmalla näkyy malli.

                                          *******

Olen siis äärettömän tyytyväinen ikkunalautaani:) Mutta kuten aina käy kun jotain uusii,  niin rupeaakin jo haaveilemaan jostain muusta. Tässä tapauksessa uudesta valaisimesta... Siitäkin tulossa varmaan postausta myöhemmin.

                                         *******

Nyt ruokaa laittamaan, keräämään yhdelle jalistreenikamat ja toiselle sekä itselle uintivehkeet:)

Reipasta tiistain jatkoa<3



maanantai 16. tammikuuta 2012

Äänestyspäivä lähestyy uhkaavasti

Nyt tulee tappavan tylsääkin tylsempi maanantai postaus:(

Täytyy nimittäin ihan tosissaan ruveta jo pähkäilemään, ketä äänestäisi. Presidentin vaalien virallinen äänestyspäivä on ensi sunnuntaina. Vielä voisi äänestää ennakkoon, mutta kun ei todellakaan ole selvillä ketä edes äänestäisi!

Jokaisella ehdokkaalla on varmasti jotain ajatuksia ja mielipiteitä, jotka ovat samanlaisia kun omanikin.

Yksi veisi Suomea kiirusti Natoon ja toinen erottaisi EU:sta. Nämä kaksi mielipidettä ovat mielestäni aika kaukana toisistaan. Yhdellä ei oikeastaan ole selkeitä mielipiteitä lainkaan ja yksi on aina eri mieltä kaikesta. Tähän tulokseen tulin kun testailin vaalikoneita. Olen käyttänyt näitä vaalikoneita mm. eduskuntavaalienkin aikaan, mutta ei kyllä vaikuta omalla kohdalla kovin luotettavilta.

En ole varmaankaan normaalia enempää kiinnostunut politiikasta enkä todellakaan siihen perehtynyt. En myöskään ole mitenkään puoluesitoutunut (mikä siis varmaan tekee tästä päätöksestä vielä vaikeampaa), joten periaatteessa sillä ei ole mitään merkitystä mitä puoluetta ehdokas edustaa. Mutta äänioikeus on kuitenkin sellainen asia, joka pitää käyttää kun sellainen on annettu, sehän ei ole itsestään selvyys kaikissa maissa. Kaikissa maissa ei myöskään äänestyksen tulosta välttämättä kunnioiteta.

Jotain kevennystä kyllä olisi nyt varmastikin kehiteltävä:P

Tulkoon vaikka TODELLA tähän kuulumattoman kuvan muodossa;)

Tämä kuva on nappastu jo viime vuoden toukokuussa. Silloinen 3 vuotias käytti vielä kellukkeita isossa altaassa, mutta nykyinen nelkkari ei niitä enää tarvitse:) Juu ja noi vähän näkyvät vihreät on Atlanttis happipullot:D

Ensi kerralla taas toivottavasti hauskempia aiheita, joten älkää lukijat vielä luovuttako:7


sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Sunnuntai ulkoilua

Aurinko yritti kovasti pilkistellä tänään. Ei kyllä sitten onnistunut:(

Aamulla ehdin käydä lenkillä ja sitten vielä pulkkailemaan:)


 Pakkasta oli just sopivasti noin -10. Minarit ja pulkka luistivat. Mäki toi hurjaa vauhtia alaspäin...

 
       ...mutta ylösmeno ei sitten ollutkaan niin vauhdikasta:)
oma takki Esprit/ pipo & kauluri & lapaset omatekemät/ housut Icepeak/ kengät Viking
lasten haalarit & rukkaset P.O.P/ kengät Kuoma & Viking Pekalla hattu Fredriksson Mikon hattu???? välineinä mm. minarit Stiga/sauvat Exel



Ihanaa ulkoilun täyteistä sunnuntain jatkoa kaikille!
Nyt kaffen keittoon:)

lauantai 14. tammikuuta 2012

Lauantain touhut

Lauantai on meillä lähes poikkeuksetta uintipäivä. Tänäänkin siis lähdettiin polskimaan. Täytyykin varmaan johonkin postaukseen ottaa kuvia myös altaalta.

Lauantai aamun löhöilyä ennen lähtöä. Apua onko mulla muka oikeesti tollanen kakosoisleuka???:O
Tänään lähdin sitten tämän näköisenä liikenteeseen.


tunika Lexington (ja mun ehdoton lemppari)/ housut H&M/ villasukat omatekemät/ takki Tottenham HotSpurs/kaulaliina ostettu Taiwanin reissulta/ kengät Rieker


Tehtiin porukalla käsinukkeja päiväkodille. Jotain saatiin valmiiksi ja tarvikkeita ja ideoita riittäisi varmaan vaikka kuinka moneen päiväkotiin:D

No kyllä niitä tehdäänkin vielä...

Lauantai iltana on ihan kiva vaan istuskella ja nautiskella.
Fetasalaattia ja kyytipojaksi...



...lasillinen punaviiniä. Tuo viini on mun ehdoton suosikki. Sitä suositeltiin kerran jossain lehdessä ja hyvää on;) Tai ei kait alkoholia saisi mainostaa:S











Rauhallista lauantai illan jatkoa kaikille