perjantai 16. syyskuuta 2016

Habitare 2016 - tunnelmia ja väriä

Huokailuja ja lisää huokailuja Habitare 2016 tapahtuman jälkeen. Ennakkoasenne oli monella ja ehkä vähän myös itselläkin, että saman kaavan mukaan mennään kuin aina ennenkin. Mutta positiivinen yllätys odottikin heti jo alkumetreillä. Järjestystä on muutettu ja osastojen ulkonäköön oli panostettu ihan eritavalla kuin aiemmin, kiinnostavuus nousi huimasti. Erilaisia tyylejä oli sekoitettu rohkeasti keskenään.

Ongelmia tällaiselle harrastelijalle aiheutti melko vähäinen valaistus. Ilmeisesti tarkoituksella hämyinen tunnelma, koska pinnalla ovat selvästi tummat seinämaalit. Toki vaaleaakin näkyi. Vaikka itse liputan vaaleuden puolesta, niin kyllä nuo tummemmatkin sisustukset ihan mageilta näyttivät.

Viherkasveja oli käytetty osastojen somisteena ja ne toivat kyllä ihan omanlaisen tunnelman. Ne raikastivat ja pehmensivät monia osastoja. Sohvapöytiä näkyi paljon. Ne ovat nyt aika siroja. Hm... Miten sopivat tällaiselle, jonka sohvapöytä pursuaa lehtiä... Ratkaisuja tähän lehtiongelmaankin löytyi näiltä messuilta.

Minulle tuottaa valon lisäksi ongelmia kuvien valitseminen. Joten taas tällainen kuvien iloinen sekamelska. Nyt olen yrittänyt ratkaista tätä kokoamalla ne osioiksi. Alkuun olen koonnut "vaaleita osastoja" ja viherkasveja ja lopussa muutama mausteinen pläjäys.


Näytteillä oli paljon nuoria suunnittelijoita ja prototyyppejäkin löytyi. Hauskin niistä ehkä Helsinki moibile. Yksi suunnittelijoista oli paikalla ja kertoi kuinka paljon osallistujia ja vaiheita tämän tekeminen on vaatinut, eipä sitä tulisi ihan heti mieleen, mitä kaikkea tämän takaa löytyy


Pilleri valaisin, vaaleaa puuta ja 80% kotimaisuusaste
 

 
Vielä saisi tämän päivän ajan -15% Lungin ihanista lattiatyynyistä.


.

Vaaleimmista ja harmonisimmista osastoista vastasi  Matri
 
 
 
Verson uusin tulokas, jonka mieluusti kotiuttaisin meille. Löytyy kuulemma verkkokaupasta tämän syksyn aikana.
 



 
"Tilansäästäjä" hyllyratkaisuja oli enemmänkin nähtävillä. Kasviaiheiset kuvat oli laitettu tuomaan väriä mustaan hyllyyn. Näyttävät siltä kuin kuuluisivat siihen:) 







 Hauska teline sekä sisä- että parveke käyttöön. Tähän voisi ulkokäytössä soveltaa myös sitä juuttimaista pohjaa, mitä joskus on amppeleissa.
 

 
Järvenpään kukkatalon viherkasvit Deko lehden osaston kyljessä. Hauska idea, koska muuten lehtienmyyntipiste on melko tylsä, eikä varmastikaan kiinnitä kenenkään huomiota. 
 
 

Taito Shop osastolla oli mm. mustapohjaisia vanhoja opetustauluja mukailevia keittiöpyyhkeitä, leikkuulautoja, tulitikkurasioita ja muuta kivaa.
 


Lapuan kankureiden valoisa osasto oli myös somistettu ihanalla lankaköynnöksellä.



Marimekko oli rakentanut kodinomaisen osaston ja onnistunut siinä todella hyvin. Sinne teki mieli istathataa vähäksi aikaa lepuuttamaan jalkoja:)




Hakola ihastutti valoisalla osastollaan. Ja niinhän siinä kävi että Samuli Helavuon suunnittelema Riippu hylly lähti meille ja kaverille kans:) Ihastuin siihen kovasti Katin luona. Täytyy sanoa, että myös Lazy sohvakin miellyttäisi...




Jotkut ehkä muistavat vanhat "puhelinpöydät", tämä ajatus tästä penkistä pompsahti päähäni.


Tapio Anttilan tyyli on aina ollut hyvä. Eikä siis petä nytkään. Ihastuin kovasti tähän uuteen nojatuoliin, jossa sivutyynyt on kiinnitetty duffelinapeilla. Kun tyynyt poistaa niin tuolin ilme on ihan toinen. Miten joku voikin olla niin innovatiivinen??





 Tikkurilan maalit olivat vahvoja ja somistaminen sävysävyyn oli onnistunut.


Paljon kuvia jäi muistoksi ja katsottavaksi tämän vuoden kierrokselta. Onneksi myös  ihanissa blogeissa on kattavasti erilaisia kuvia. Niitä katsoessa on huomannut, että jotain on mennyt ihan ohikin. Toivon joskus oppivani sen kuvien raakkaamisen jalon taidon:))

Viikonloppuna onkin sitten vuoro ottaa kuvia Tallinnassa!
Aurinkoista viikonloppua, trevligt helg
 

torstai 1. syyskuuta 2016

LWT eli Loviisan Wanhat talot 2016 - sisäkuvia

Laitan näytille muutaman sisäkuvan Loviisan Wanhoista taloista. Kuten viime postauksessakin jo mainitsin, niin ei oikein ollut aina selvää saako kuvata vai ei. Tosin joissakin taloissa oli talonväkeä paikalla, eivätkä ainakaan kieltäneet ketään.

Toisaalta uskoisin monen myös tykkäävään siitä, että heidän niin hartaasti ja rakkaudella remontoituja koteja halutaan kuvata ja ottaa ideoita omaan sisustukseen.

Kuvaaminen näissä taloissa oli hivenen haastavaa, koska väkeä oli tosi paljon ja piti yrittää melko nopeasti napsaista jotain. Aika paljon keskityin pieniin yksityiskohtiin. Erityisesti viehättivät viherkasvit, joita oli monessa talossa runsaastikin. Muutamasta itselle mieluisasta kohteesta ei tullut otettua edes kuviakaan. Toivottavasti ne kohteet ovat avoinna myös ensi vuonna. Cheri on mielestäni saanut hyviä sisäkuvia omalla LWT visiitillään.


 Hortensia on aina kaunis, tässä etenkin ruukku tuo mielestäni kauniisti esille hortensian herkkyyttä.

 
 


Ihanaa roosaa herkkyyttä

 
Olisi ihan luksusta, jos omassa kylppärissä olisi näin iso ikkuna viherkasveineen.
 








 Tämä on ehkä jo vähän ulkokuvien puolella, Talon seinässä oli syvennys johon oli rakennettu tälläinen mukava istuskelupaikka


 

Pelargoniat ihastuttavat aina
 
 
Keraamiset pesukarhut tarkastelivat sisääntulijoita.
 
 
Kiva kesähuone ja ihanasti osattu yhdistää ihan erilaisia tyylejä ja värejä.



Tässä oli piharakennukseen tehty kiva kesähuone, jonka katosta roikkui tuo ylemmässä kuvassa oleva jäkälöitynyt oksa. Kiva idea vaihtaa koristeita teeman, vuodenajan tai juhlapyhän mukaan.
 
 
 Tämä pöydänjalkaidea oli mielestäni erityisen hauska!
 



 Mukava moderni twisti perinteisessä hirsitalossa  
 
 
Säislytysidea supersankareille:))
 
 
Jokaisesta kohteesta missä kävin, oli varmasti montakin mielenkiintoista, hauskaa ja kekseliästä ratkaisua. Vanhojen talojen asukkailla ja remontoijilla täytyykin olla aivan erityisen hyvä mielkuvitus ja ongelmanratkaisu taito sillä mitään standardi ratkaisua ei varmasti näihin ole saatavilla.
 
Mukavaa syyskuun aloitusta kaikille<3 Vi ses!