sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Puikoilla - Kerällä - Sunnuntaina

Syksy on nyt toden teolla tullut meidän nurkillekin. Puista tippuu lehdet ja välillä sataa ja tulee, toisinaan, kuten tänään, aurinko paistaa ja on ihana ulkoilusää. Oli sää mikä hyvänsä niin nyt mulla on lenkkiseuraa! Meillä on KOIRA. Oon ollut siitä niin innoissani. Jos joku on käynyt tuolla instakuvien puolella niin siellä on tän kesän kuulumisia päivitetty huomattavasti ahkerammin kuin tässä blogissa.

Sonja tuli meille heinäkuussa. Havannalainen 4-vuotias tyttö, josta ei lähde karvaa! Vaikka en mikään siivousintoilija olekaan, niin arvostan sitä piirrettä huimasti;) Sonja on kotiutunut tosi hyvin ja on mitä hauskinta seuraa:))

Nyt taas on päästy myös kutomisen vauhtiin, tai no mulla on tuossa muutama työ kesken, mutta tänään aloitin tekemään Kerällä kirjasta vierastossuja. Mulla on Pirtin Kehräämön karstattua lankaa, ja oon miettinyt mitähän siitä tekisi. Sukkalangaksihan se on tarkoitettu, mutta on vähän liian paksua meidän kenkiin. Tai ehkä miehen kalasaappaisiin ois hyvä. No ratkaisu löytyi siis noista Jonna Hietalan vierastossuista. Tein muuten ihan ohjeen mukaan, mutta aloitin kavennukset kun olin päässyt pikkuvarpaan päähän. Eli vaikka käytin eri lankaa ja numeron 4 puikkoja niin ohje toimi loistavasti! Ja ihan oikeesti ne saa valmiiksi päivässä.

 
 
 
 
 
 


Nyt mä meen tekemään vielä toisenkin jalan tossun valmiiksi ja hörpin samalla lakritsiteetä, johon oon syvästi jäänyt koukkuun.

Kivaa sunnuntaita kaikille<3

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Raparperi piirakka

Raparperit senkun rehottaa meidän pihassa, joten pakko tarttua toimeen!

Tein ihan yksinkertaisen raparperipiirakan Valion uuden päärynä-kinuski rahkan innoittamana. Olen muutenkin tykästynyt noihin maustettuihin rahkoihin. Niistä tulee ihanaa lisämakua juustokakkuihin, joihin en nimestä huolimatta laita välttämättä lainkaan juustoa, vaan jotain rahkaa. Ne käyvät myös maustamattoman rahkan joukkoon hedelmien tai marjojen seuraksi, joka sitten syödään ihan sellaisenaan.



 
Pohja:
 
150 g voita
1,5 dl sokeria
1 muna
4,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
 
Mä sulatin tota voita vähän mikrossa, koska en tietenkään ottanut ajoissa huoneenlämpöön. Sekoitin muut aineet sitten pehmenneen (ei ihan sulaneen) voin joukkoon ja taputtelin taikinan piirakkavuoan pohjalle. Mä sain siskolta uuden Pentikin mustikka kuvioisen ison vuuan. Vähän jännitti onnistuuko mustikkapiirakkavuuassa raparperipiirakka:))
 
Täyte:
 
N. 6 raparperinvartta pieniksi paloiksi
2 prk Valio kinuski-päärynä rahkaa
1 muna
 
Laitoin rapsun palaset pohjan päälle ja sirottelin siihen sokeria. Sitten vaan rahkat ja muna sekaisin ja palojen päälle. Uuniin 180 astetta n. 30 min. Meillä on kiertoilmauuni, jos paistaa normi ylä/ala lämmöllä niin sitten ehkä n. 200
 
Jos olisi löytynyt kaapista, niin oisin laittanut purkin esim. Valion vispikermaa vielä tohon rahkan sekaan, mutta ei kyllä kaivannut välttämättä.
 

Mukavaa viikonlopun aloitusta kaikille<3

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Sisko & minä

Sisko on lomailemassa vaihteeksi täällä Suomessa. Mehän siis käytiin siellä loka-marraskuussa. Joo siitä on vielä kuvia laittamatta... Mihin tämä aika oikein katoaa!!!

Käytiin käppäilemässä Vääksyssä kanavalla ja tietysti poikettiin myös ihanassa Zoom Design myymälässäkin:) Tarttuihan sieltä mukaan jotain mukavaa.

Parasta tietenkin oli kun sai höpötellä ja ihastella kaunista kesäpäivää siskon kanssa. Heh hee, yhdennäköisyyttä on vaikea hakea Toisella on kestorusketus ja toinen on kalman kalpea;) Siskon kanssa olaan myös oltu samassa kuvassa Villa Rauhalassa.



Kuvassa (välähtäneet jo instankin puolella) mulla on mun suosikki vetimet tällä hetkellä: RL raitamekko, Otzshoes (malli 300GMS), SvenskTenn laukku. Noi kengät on ihanat! Väri tietysti on mun ihan lemppari. Ne näyttävät ihan tasaisilta lättäpohjaisilta, mutta pohja onkin sisältä muotoiltu. Kun sisäpohjan ottaa pois niin kengät voi pestä pesukoneessa! Toi on aika hyvä pointti, sillä esim. eilen Mikko astui kahteen kertaan mun varpaille, joten hiukka hiekkapölyssä on mun pinkit ihanuudet:)) Noita on vaikka minkä värisiä, jos raaskin niin hankin kyllä vielä jotkut toisetkin:) Laukku on ostettu keväiseltä Tukholman matkalta.  Se on Svensk Tennin perinteinen norsukuvio. Siitä olin haaveillut jo pitkään.

Natalia oli tietenkin laittanut kaikki ihanat uutuudet houkuttelevasti esille.


Siniset bling bling Marenakset löytyi vielä mun koossa:) Niistä tuli heti mun suosikki kengät noiden Otzshoesien rinnalle.




Nicolas Vahé tuotteita on tosi hyvä valikoima! Niiden pakkauksetkin on jo sisustuselementti sinänsä.



House Doctorin raitasäilyttimet sopivat just meille. Ostin yhden tuollaisen pienen ja sitten suuren. Pientä ajattelin käyttää mm. käsitöiden säilytykseen ja isoon pojat voivat heittää vaatteet, joita ei vielä tarvitse pestä eli voivat vielä pitää päällään. Aikasemmin niitä ajelehti joka paikassa... Toivottavasti oppivat käyttämään:)



 
 


Muutama räpsykuva meiltä kotoa. Hellepäivän herkkuja...Uuteen koriin pääsi jo kesäneuleen tekele. Tarkoitus olisi siis saada aikaan kesäneule Kaisla langasta. Noh, saas nähdä minä kesänä se sitten lopulta saadaan käyttöön...

 
 
 
 
 
Pojat kasailee uusia legoja:)
 



Paita OddMolly / Hame Max Mara Studios/ Kengät Marenas / Aurinkolasit Steve Madden



 Tänä aamuna uudet kengät koekäyttöön:) Terassin kaiteet odottaa maalausta ja terassilaudat kelonharmaata öljyä. Noille hommille ei ole vielä tänä viikonloppunakaan aikaa kun me lähdetään Veikkolaan. Vietetään iltaa hyvässä seurassa herkkuja syöden ja varmaan jokunen viinilasillinenkin nautitaan;) Bonuksena vielä Mikolla siellä turnaus, joten säpinää taas tiedossa!

Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua kaikille <3

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Vapaalla - tekemättä mitään

On ihan huikee fiilis kun on eilen lähtenyt töistä puolen päivän aikaan ja vastannut sen jälkeen työpuheluihin vaan muutaman kerran. Aurinko on hemmotellut ja paljastanut karun totuuden meidän ikkunoiden siivottomuudesta, puhumattakaan muusta pölystä, joka leijuu ilmassa ja lattioilla. Mutta SO WHAT! Nyt on monta vapaata ja on aikaa tehdä ruokaa, herkutella, löhöillä ja nauttia lukemattomista lehdistä ja hyvästä viinistä sekä kutoa...

Käytiin muutama viikko sitten Martta retkellä Tallinnassa ja kohteena tietenkin Karnaluxin lankakauppa. Olin kieltänyt itseäni ostamasta mitään lankoja, kun tuli silloin marraskuussa jo hamstarttua Tampeeen käsityömessuilta vaikka mitä. No sallin itselleni muutaman kerän ja joukossa tuo ihana pääsiäiseenkin sopiva väriä vaihtava lanka. Jos ette ole vielä kokeilleet KnitPron hiilikuituisia puikkoja niin tehkää se, ne on ylivedot. Tykkään kyllä saman merkin cubic puikoistakin ja kyllä oikeestaan kaikista KnitPron puikoista:))




Karnaluxin langasta on jo alkanut sukka muotoutua

Näin vaipailla on aikaa herkutella vohveleilla. Ne on tietenkin höystetty aidolla Aunt Jemina siirapilla ja Hersheyn kinuskikastikkeella kuinkas muuten:)



Takana näkyvä muratti kruunussa on Tukhloman puutarhamessuilta tuotu ja lanka Tallinnan Karnaluxista. Suloiset sukat kirjassa on ihana varrettomien sukkien ohje. Puikot KnitPron hiilikuituiset, ne on ehkä parhaat ikinä:)
 Tuntuu siltä että en olisi tehnyt KUNNON ruokaa pitkään aikaan. No nyt tein:) Safkaa kirjaa ja sen seuraajaa Safkaa maanantaista sunnuntaihin on tullut selailtua ja niistä on tehtykin mm. näitä lihapullia ja lohilaatikkoa. Tietenkin myös avokadopastaa, joka on aika herkku;) Mutta siis nuo lihapullat on aika perus, mutta silti jotenkin erilaiset. Meidän Mikko oli sitä mieltä, että ne oli parhaat lihapullat, mitä äiti on ikinä tehnyt. Kyllähän tuollainen kommentti on aika ihana. Mistähän se jotuukin se myytti niistä äitin lihapullista? Olen aika otettu koska tähän asti ne parhaat lihapullat on aina tehnyt mummo tai mummi:)



Meidän suosikki on "hunajaporkkanat". Kaikessa yksinkertaisuudessaan porkkanat keitetään suolavedessä ja kun ne ovat melko pehmeitä vesi kaadetaan pois ja tilalle kuumien porkkanoiden päälle laitetaan hunajaa ja voita. Koska meillä oli isoja porkkanoita olen pilkkonut ne. Kesällä kun saa uusia porkkanoita, keitän ne sellaisenaan.

Mitäs tässä sitten muuta kun nautitaan vaan olemisesta ja ehkä vähän viinistäkin:) Tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei mikään voisi olla paremmin. Lisäksi sisko soitti eilen ja ilmoitti ehkä pääsevänsä käymään Suomessa jo toukokuussa.

Leppoisaa ja aurinkoista pääsiäisen aikaa kaikille<3

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Tukholma x 2 ja OmaPiha

Pari kertaa on ehditty käydä Tukholmassa nauttimassa kevään tuulista. Se on aika lailla mun lempparikaupunkeja. Ehkä Kööpenhamina menee vielä ohi:)

Ekalla kerralla oli mukana oma perhe ja kaveriperhe. Mentiin Viking Line Gabriellalla, kun lapset tykkää jostain syystä laivamatkailusta.  Meillä oli huippukivaa. Tietenkin mentiin Junibackeniin. En kummallakaan kerralla ehtinyt fotografiska museoon, vaikka aika monesti olen suunnitellut sinne meneväni. Tokalla kerralla olinkin hyvän ystäväni kanssa. Lennettiin Arlandaan ja tultiin takaisin Brommasta. Ajoitimme matkan puutarhamessujen aikaan, tottakai!

Hesassa oli OmaPiha messut. Olin siellä työnpuolesta:) Vähän ehdin kierrellä ja napsia kuvia.

No nyt siis kuvia! Jos siis onnistun tähän niitä liittämään. En tiedä onko vika koneessa, netissä, bloggerissa vai käyttäjässä, mutta en viitti tehdä postauksia kun mulla on ollut niin hankalaa nykyään kuvien kanssa, plääh


 



 

 
 
 
 
 
 







 


 


 
Tokalla reissulla ei käyty Djurgårdenin lähellä. Tai käytiin sittenkin aika lähellä kun käytiin Strandvägenilla Svenk Tennillä. Josta mukaan tarttui suloinen norsulaukku (kuinkas muuten, kun oon ihan heikkona laukkuihin) ja pieni norsupussukka:)
 
Me oltiin Scandic Grand Central hotellissa ja sitä vastapäätä oli kiva keittiökauppa. Hotelli oli hyvällä sijainnilla ja hinnalla varustettu. Arlandan juna toi ihan vastapäätä. Huoneet oli siistit ja uudehkot. Aamupala Scandic laatua eli hyvä:) Voisin mennä uudestaankin.


 
Östermalmin kauppahallia ei kannata jättää väliin jos vähänkin liikkuu sielläpäin tai on aikaa. Sieltä saa ihanaa lounasta, herkkuja tai ihan vaan voi haistella tunnelmaa, mikä on vertaansa vailla.
 









 
Mähän voisin vaan kävellä pitkin Tukholman katuja ilman mitään päämäärää. Siellä on ihania rakennuksia ja fiilis rauhallinen vaikka ollaan suurkaupungissa.
 

 
Puutarhamessuille mentiin junalla. Se on muuten kätevä ja nopea käyttää, suosittelen!


 
Toi muuten taisi olla Rosemandel...










Kukkakauppojen edustatkin olivat ihanan keväisiä ja inspiroivia




Iris Hantverk on kauppa johon "ei myöskään " kannata mennä... Kuten tässäkin jo tuli aiemmin mainittua, olen heikkona kasseihin...



Vähän keväistä pääsiäis/vappu tunnelmaa näyteikkunoissa




 
Pikku napsuja Helsingin OmaPiha messuilta
 

Tästä tuolista haaveilen...



Näppärä varasto puille ja muullekin. Itse tykästyin erityisesti Aukusti puunkantotelineeseen



 
Meillä oli tarvetta uusille kalusteille. Oikeestaan jo viime kesänä, mutta kun oli se jalkaoperaatio, niin en kauheesti jaksanut miettiä. Nyt meillä on tuollaiset harmaaksi petsatut Reimannin Evijärvellä valmistetut. Valitsin tälläisen penkeillä varustetun, koska niihin mahtuu enemmän väkeä istumaan. Näiden kalusteiden pitäisi olla myös säänkestävät, toivottavasti ovat. Tykkään myös niiden yksinkertaisesta mallista joka käy silti hyvin meidän perinnetaloon.
 Palvelu ainakin oli ihan huippuluokkaa joten uskon laadunkin olevan:)
 
Nyt sitten valmistautumaan alkavaan viikkoon. Ei tule olemaan ehkä ihan niin härdelliä kuin on viimeisen kuukauden taas ollut. Pekalla loppui jo jääkiekko ja sähly, joten pelkällä jalkapallolla mennään, jee!
 
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!