torstai 3. elokuuta 2017

Vierailulla puutarhassa - Sara Garden

Vettä sataa koko aamun, päivän ja iltapäivän... Oli aika masentunut mieli kun mietin, että illaksi oli sovittu käynti Sara Gardeniin. Forecan mukaan aurinko tulisi esiin alkuillasta, sitä toivoessa. Ja kyllä vain, vaikka vielä ennen viittä satoi niin kuuden aikaan paistoikin mukavasti.

SaraGarden sijaitsee omakotialueella Lahdessa. Sitä pitää yllä Saara Kemppi, joka on opiskellut puutarhuriksi ja toimii myös musiikinopettajan varhaiskasvatuksen puolella.

Puutarha on ihana Gottagegarden tyyppinen, josta löytyy erilaisia tiloja, joissa voi istuskella ja nauttia ympäröivästä kauneudesta. SaraGarden on taas hyvä esimerkki siitä, että tavalliseen omakotitalon pihaan on mahdollista saada monipuolinen ja täyteläinen puutarha. SaraGarden pitää sisällään myös pienen kahvitteluterassin sekä ihanan pikkumyymälän, josta itsellekin tarttui mukaan pari ruukkua.

 
Pikkusyreeni oli valloittava pieni puu. Oli kuulemma ollut tänä kesänä ihan täynnä kukkia.




 

Saara kertoo kärhöistä ja kaikesta muustakin ja antoi hyviä vinkkejä mm maanpeitekasveista.

 
Puutarhaan oli upotettuna myös taidetta.
 
 

Olin jo aiemmin ihastunut kärhöihin ja miettinyt, että kyllä niitä on ensi kesäksi saatava. Tämä vierailu vain vahvisti nyt tätä "tarvetta".

On todella inspiroivaa vierailla muiden puutarhoissa, niistä saa aina jotain uutta ideaa omaankin pihaan.

Meillä on tänään ollut aurinkoinen päivä, jee! Se on käytettävä hyväksi.

Olettehan huomanneet, että Mustilan Taimipäivä on 26.8, siellä nähdään!

9 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa, että sää vaihtui aurinkoiseksi juuri vierailunne aikaan!
    SaraGarden on aivan ihana paikka. Olen vieraillut siellä muutaman kerran ja joka kerta on ollut niin inspiroitunut olo kotiin palatessa. Suurimmalla osalla omakotiasujista on ihan tavallisen kokoinen kaava-alueen piha. Siksi on hienoa saada inspiraatiota ja esimerkkejä samankaltaiseen puutarhaan. Minusta Saara on onnistunut luomaan hurmaavan ja mielenkiintoisen puutarhan ja ilahduttaa sillä myös meitä muita puutarhanystäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen samaa mieltä Riina sinun kanssasi tästä asiasta. Ihania ideoita ja toteutettavissa ihan tavalliseen pihaan, juurikin tämmöisiä kohteita monen kannattaisi käydä katsomassa.

      Poista
  2. Näyttääpä kauniilta. Ja kiva kun saitte aurinkoisen sään. En olekaan kuullut tällaisesta paikasta, täytyy muistaa se, jos liikkuu tuolla päin. Kauniissa puutarhoissa on aina mukava käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oli todella hurmaava, etenkin kaikki yksityiskohdat ja runsaat oleskelupaikat tekivät siitä erityisen mukavan.

      Poista
  3. Ompas ihanan näköinen paikka :) Kerroit, että hänellä on oma pieni putiikki, josta ostit ruukkuja. Hän ilmeisesti niitä tekee itse? SaraGardenii olisikin joskus kiva mennä tutustumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan on ihana paikka. Nämä ruukut, jotka ostin olivat valmistettu jossain muualla.

      Poista
  4. Ihanan runsas ja rehevä puutarha kiitos kun jaoit kuvia siitä täällä. Täällä yksi puutarhaan hurahtanut bloggari etsi ideoita ja löysi samalla tänne ihanaan blogiisi. Terkuin Katja http://paleredrose.blogspot.fi Lämpimästi tervetuloa! 🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kun eksyit mun blogiin. Täytyykin tulla moikkaamaan:)Juu kyllä tuo oli ihana vierailukohde.

      Poista
  5. On varmaan ollut kaunista, kunpa joskus pääsisi itsekin käymään. Mutta eikö sateen jälkeen väritkin ole syemmät?
    Tällä muuten alkoi puutarhan värit syvenemään... ja sitä kestää iltaan.

    VastaaPoista

On kiva saada komentti juuri sinulta