keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Uuden suunnittelua ja vähän toteutustakin

Ei ole mikään salaisuus, että mun kukkapenkit ovat ihan karmeassa kunnossa. Tässä on viime kuukaudet menneet aika tiiviisti Kalliolan Koulun hommissa, joten meillä on kaikki kotona rempallaan sekä ulkona että sisällä. Oh well...

Nyt kuitenkin olen suunnitellut uutta kukkapenkkiä etupihalle. Kaikki alkoi siitä kun ennen vappua kävin Agrimarketilla Multasormessa ja myyjä esitteli minulle Morsiusleinikin. Sehän oli rakkautta ensi silmäyksellä. Kerrankin olin viisas, enkä spontaanisti tavoilleni uskollisena vienyt niitä heti kotiin. Mies jaksaa aina sanoa, että pitäisi olla paikka valmiina ennen kuin mitään tuodaan. Tämä ei koske pelkästään kasveja... No viime viikolla kävin ne hakemassa kun panikoin, että jään ilman. Sain nimittäin neroleimauksen, että istutan ne ruukkuun väliaikaisesti. Tämä ajatus tuli siitä kun Kukkalan Sanna oli istuttanut Keijunkukkaa ruukkuun.

Lauantain puutarhareissulla oli Tampereen Hatanpään Arboretumissa yhdistetty Morsiusleinikki ja Unelmatädyke. Ne olivat täydelliset yhdessä. Tähän minäkin pyrin... heh heh. Muutama apulainenkin on häärinyt ja kaivuuapu tuli appiukolta:) Ei kyllä ehkä olisi tarjoutunut hommaan jos olisi heti tiennyt suuruusluokan.

Yksi mun lemppareista on Lumipalloheisi, tykkään sen muodosta ja väristä. No näitä lemppareitahan on... PIONI! Niissä on jo nuput. Jättipoimunlehdestä tykkään juuri tuon lehden vuoksi. Tulee mieleen kun jo lapsena ihastelin luonnon poimunlehtiin jääneitä vesihelmiä.

Toivoisin saavani Juhannukseksi multakuorman/pussit  pihaan. Olisi muutama päivä aikaa möyriä jos vaan säänhaltijat olisivat vähänkin suosiollisia.

Olen muuten saanut ne ruusupistokkaatkin multaan... Ei kyllä ole ihan vakuuttavan näköistä, mutta en lannistu vielä. Ja auliisti annettiin lupa hakea uusia jos ei nyt onnistu:) Sain laitettua myös äitienpäiväksi saadun ruusunkin vähän parempiin oloihin. Ruukun löysin Agrimarketista.

 
 
 
 











Tällä hetkellä aurinko paistaa, vaikka elohopea ei kovin korealle ilmeisesti kiipeäkään. Mutta kummasti tuo aurinko piristää! Mukavaa keskiviikkoa<3

10 kommenttia:

  1. No, älä välitä, ei kovin nättiä ole täälläkään, jos se mitään lohduttaa. Kun tulppaanit alkavat olla finaalissa (tai eilen itse asiassa suurimman osan kaivoin jo pois), niin täällä näyttää ihan karmealta. Multa vaan paistaa penkeistä... Mutta onpahan nyt tilaa istuttaa jossain vaiheessa uusia kasveja. =) Kaikki ne perennat, jotka yleensä tähän aikaan ovat jo kukassa, ovat vasta nuppuvaiheessa. Lumipalloheidet tosiaan kukkivat nyt, ja ne sentään ovatkin ihania! Mukavaa juhannusta! =)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa vertaistukea<3 tosin mulla ei paista multa vaan juolavehnä tukkii tehokkaasti kaiken... Nautitaan kuitenkin Juhannuksesta ja kesästä!

    VastaaPoista
  3. Morsiusleinikki on selvästi uusi hitti, ja se onkin unelmatädykkeen kanssa komea pari. Tiedän tunteen kun aloittaa uuden kukkapenkin, innostus ja epätoivo nousevat vuorotellen pintaan. Mutta nehän ovatkin projekteja, joista pääsee täysin iloisemaan vasta ajan kanssa. Leppoisaa juhannusta, minäkin aion viettää sen mullan kanssa :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kannustuksesta Cheri<3 Ihanaa mullantäyteistä viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Niin tuttua tuo, että lemppareita on ja paljon :) Aina myös löytyy uusia lemppareita, hih. Ankea alkukesä viivästyttää kasvua, mutta pakko kait se on joskus lämmetäkin. Mukavaa juhannusta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viileästä kesästä on tietysti löydettävä yksi hyöty, kukat jotka puhkeavat kukkaan kukkivat kauemmin:) jotain iloa siis viileydestä, sadetta kyllä voisi olla jo vähemmän...

      Poista
  6. Oi löysin unelmatähdykkeitä sattumalta paikalliselta taimistolta ja Pinsiöstä tarttui morsiusleinikkiä. Taitaa tosiaan olla tämän kesän kuumin pari =) Väliin tuo aika vaan on niin hubaa, että tuntuu siltä kuin saisi juosta ajan kanssa kilpaa noissa puutarhahommissa. Eikä tuo alituinen vesisade kyllä yhtään helpota asiaa. Tsemppiä uusiin valtauksiin ja ennen kaikkea nautinnollista juhannuksen aikaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullat puuttuvat edelleen mun kaivannosta. Juhannus tuli liian nopeasti, ettei ehditty multaa hakemaan ennen pyhiä. Uusi yritys tällä viikolla. Kyllä vähän eilen harmitti kun olisi ollut hieno kuiva aurinkoinen ilma istuttaa...

      Poista
  7. Siellähän on mahtava touhu päällä. Sait kyllä aika pistoksen meidän seurassa.
    Toi unelmatädyke ja morsiusleinikki yhdistelmä alkoi muokin kutkuttamaan. Se on kyl niin ihana.
    Minäkin haaveilen multaisesta juhannuksesta, mutta nyt alkaa kyllä vähän tympimään tämä sade ja tuuli.
    Kaunista juhannusta, säästä riippumatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tympii täälläkin, eilinen oli niin upea, että tämä tämänpäiväinen oli täysi tyrmäys!

      Poista

On kiva saada komentti juuri sinulta