tiistai 20. elokuuta 2013

Vaativa reitti

Kun kesällä makoilin sohvalla tai istuskelin ulkona kirjan tai käsityön kanssa, mieleen tuli monesti, että ehdinkö tänä vuonna enää kesäilmoilla ollenkaan lenkille. EHDIN!

Vein Mikon ja sen kaksi kaveria synttäreille ja pysähdyin tulomatkalla lenkkimaaston parkkipaikalle. Kyllä, sain taivallettua koko viiden kilometrin lenkin. Välillä oli mielteko ottaa hölkkäaskel, mutta onneksi sain hillittyä itseni.

Mieli lepää siellä metsän rauhassa ja lenkkeily on ihan erilaista kun asvaltti kaduilla. En voi käsittää, miten jotkut eivät käy metsässä, niitäkin siis oikeesti on. Jäisi monet harmitukset matkalle ja mieli kevenisi kummasti.




Valo siivilöityi ihanasti puidenlomasta ja sammal oli niin kaunista kun aurinko osui siihen. Ihan kun olisi ollut jossain satumaailmassa.

Olen vuosia lenkkeillyt tuolla samalla reitillä ja talvella siellä on myös hiihtoladut. Aina olen ihmetellyt sitä Vaativa Reitti kylttiä... No onhan siinä aika pitkä ja jyrkkä ylämäki, mutta ei tuo nyt mun mittapuun mukaan mikään tosi vaativa ole... Nyt tietty matka meni melko hitaasti, mutta eteenpäin kuitenkin. Kyllä se ehkä tälle toipilaalle oli nyt aika vaativa:)

Aurinkoista tiistaita kaikille!
ps. Happy happy me:)

8 kommenttia:

  1. Metsä on ihana paikka, välillä on hyvä päästä sinne hiljasuuteen (pään tyhjennykseen) :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on niin rauhoittavaa. Siellä saa myös jäsenneltyä ajatuksia ja välillä moni asia selviää lenkillä ihan kuin itsekseen;)

      Poista
  2. Ulkoilureitit metsän siimeksessä on parasta lenkkeilymaastoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja jalkaystävällistäkin;)

      Poista
  3. Se on just sitä metsän taikaa ja minusta tuntuu että metsässä eivät pahat henget asu lainkaan. Se on niin puhdistavaa ja rauhoittavaa. Onne Kati ensimmäiselle lenkille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän siellä enemmän liiku ja asustele keijut:) Kiitos Sofia<3

      Poista
  4. Metsälenkit on kyllä ihan parhautta, ja varsinkin syksyllä! Onneksi sekä Mies, että minä pidetään pururatareippailusta metikössä :)
    Mukavaa viikkoa Sinulle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! On kiva mennä hyvässä seurassa tai kyllä yksinkin, kun saa olla omien ajatustensa kanssa. Aurinkoista viikkoa Annu<3

      Poista

Kiva kun ehdit kommentoida, se ilahtdutta aina