maanantai 6. elokuuta 2012

elokuun eka viikonloppu

Elokuun eka viikonloppu oli aurinkoinen ja lämmin. Paitsi lauantai aamu, mikä oli kyllä lämmin, mutta sateinen. Pojat olivat menneet jo perjantaina yöksi mökille, joten mulla oli mahdollisuus singahtaa keskusta käynnille heti lauantai aamusta. Sade ei ollut mikään este! Sain siskon tytöstä aamukahvi seuraa ja käväistiin Millan Putiikissa ihastelemassa ja hypistelemessä;)

                               neule Gap/housut & laukku TH/piképaita & tenskut RL
                               (Aika pliisun näköinen olen, varmaan johtuu Lumiasta;))

No sitten aurinko jo näyttäytyikin iltapäivästä ja mäkin suunnistin mökille testaamaan uusia bikinejä, jotka löytyi Stadiumin alesta, hintaa kertyi peräti 7,90;) Mukana hyvä kirja niin, että mikäs siellä oli lekotellessa:D


Olen jo pitkään haaveillut valkoisista tenskuista, siitä asti kun Annu (http://annunelamauusiksi.blogspot.fi/ ) oli keväällä löytänyt ihanat valkoiset MarcoPolon tennarit, no eihän meidän käpykylästä sellaisia löytynyt, mutta lauantain pikaisella kaupunki kierroksella Sokkarilta tarttui mukaan Vagabondin tennarit;) Ja käykäähän kurkkaamassa Kalastajanvaimon terassipäivän kuvia, sielläkin ihanat valkoiset tenskut.



tunika Esprit/shortsit Vila/rannekoru SYSTERp (saatu Zoom Designista)


Sunnuntaina mökkeily jatkui melomisen merkeissä, kunnes rankkasade yllätti...






Tälle viikolle on ennustettu jo syksyisiä ilmoja. Nyt kuitenkin vielä aurinko paistaa ja on lämmin. Täytyy ottaa siitä ilosta vielä kaikki irti, kun tämähän voi olla viimeinen aurinkoinen ja lämmin aamu pitkään aikaan.

Tervetuloa uudet lukijat ja muistakaa osallistua SYSTERp arvontaan!

Hejdå<3

20 kommenttia:

  1. Nätit vaatteet sulla kaupunkikierroksella! Ja kuet muuten tosi hyvää kirjaa!!

    Eipä ole tämä rouva järveen vielä tänä kesänä "päässyt"... vilukissa kun oon!

    Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos;) Juu hyviä nuo Ahernin kirjat.

      Ei järviuinti ole munkaan intohimo...

      Poista
  2. Tuo melonta on varmasti hurjan hauskaa! En ole itse tuota lajia kokeillut, vaikka veden äärellä olemisesta kovasti tykkään!

    Ihanan merihenkinen kaupunkiasu!

    Terveiset tällä hetkellä sateisesta Kööpenhaminasta! Viikonloppu oli ihanan aurinkoinen, paikoin jopa helteinen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, se on ihanaa!

      Kiitos;)

      No nyt täälläkin (ti aamu) sataa, joten eilinen todellakin saattoi olla viimeinen kesäpäivä pitkään aikaan... Musta tuntuu, että sade Köpiksessä ei haittais yhtään;)

      Poista
  3. Ihania kuvia. <3 Kyllä kesä on ihanaa aikaa vaikka nyt odotankin syksyä. :)

    Ihanaa viikkoa sinne teille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 No tänää meillä on syksyinen päivä...ois kyllä eilinen kesäilma saanut vielä jatkua.

      Mukavaa viikkoa ja voi hyvin<3

      Poista
  4. Voi, teillä pojat osaa jo meloa :)
    Meillä on karavaanialue ihan mökin lähellä ja siellä on kanootteja. Lapset on joskus sanoneet, että noilla olisi kiva mennä. Niitä ei vuokrata, vaan ne on karavanarien käytössä eli kokeilemaan ei päästä. Missä hinnoissa tuollaset suurinpiirtein liikkuu?? J aonko vaikea oppia melomaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän helposti kävi, Mikko tosin meloi vähän jo viime kesänä. Ovat ihan siinä rannan tuntumassa ja meillä on tosi pitkälle matalaakin. Kanootteja kannattaa katsoa käytettynä esim googleta velhonpesä. Melomaan oppiminen on helppoa. Mä olen joskus käynyt meidän paikallisen melontaseura Vesisamoilijoiden melontakurssin. Ton kanootin on mun isä tehnyt.

      Poista
  5. Tuo kanootilla meno on varmaan tosi kivaa. Ikinä en ole päässyt kokeilemaan mutta kovasti haluaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähde ihmeessä kokeilemaan, tosin siihen voi jäädä koukkuun;)

      Poista
  6. Suloisia kesäkuvia!! Ja huippukirja, niinkuin Ahernit yleensäkin:)

    VastaaPoista
  7. Kauniit tossut ja niin söpöjä, vekkuleita veijareita sinun pojat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mustakin ne on kivat. Jep varsinaisia vauhtivillejä...:D

      Poista
  8. Kivoja vaatteita ja ihanat tennarit.. Niin kesäisiä kuvia ..ja nyt jo luvattu kylmenevää..höh! Ilmoista huolimatta-mukavaa viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No kesäistä oli silloin ja vielä eilenkin. Tänään tiistaina onkin sitten harmaata ja vettä tihuuttaa, lämmintä sentäs vielä eli varmaan ukkonen jossain vaiheessa tulee tervehtimään.

      Mukavaa viikonjatkoa!

      Poista
  9. Ihanat tennarit!
    Täällä on melko synkkää ja vähän sateista... mutta kuiteski melko lämmintä. Kyllä se syksykin on ihanaa aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin;) Täälläkin on nyt parina päivänä ollut pilvistä ja tuntuu, että viilenee päivä päivältä enenmmän. oisin suonut lämpöisten ilmojen vielä jatkuvan... On se syksykin kivaa, mutta ei ihan vielä tarvitsisi tulla:D

      Poista
  10. Onpa tunnelmallisia kesäkuvia! Täälläkin nautitaan kovasti loman viime päivistä...

    VastaaPoista
  11. Kesäinen sää helli meitä vielä viikonloppuna ja maanantaina. Sitten onkin ollut syksyisempää. Välillä kyllä aurinkoista, mutta helteistä tai lämpöisistä päivistä ei tietoakaan.

    Mukavia viimeisiä lomapäiviä!

    VastaaPoista

On kiva saada komentti juuri sinulta