perjantai 2. maaliskuuta 2012

Hälsningar från Junibacken

Vaikka postauksia ei ole moneen päivään tullut niin, ei täällä ole mitään ihan hiljaiseloa vietetty;)

Käytiin siis pikainen Ruotsin reissu. Eipä pettänyt Tukholma tälläkään kertaa. Aurinko ja lämmin ilma helli meitä ja Junibacken on ihan yhtä ihana kuten aina. Nyt siellä oli lisäksi tehty remonttia, joten siellä oli jotain ihan uutta ja ihmeellistä tällä kertaa.


Jo ennen satamaan saapumista aurinko paistoi ihanasti.


Djurgåren 9 kuljetti meidät Djurgårdenille. Laivalta mentiin bussilla Slussenille. Yleensä ollaan kävelty, mutta ajattelin säästää poikien jalkoja, jotta jaksavat sitten siellä varsinaisessa kohteessa.


Lautan pysäkiltä käveltiin Junibackenille ja aurinko lämmitti ihanasti, eikä tuullut ollenkaan!


Kukat rupeavat jo nostamaan versojaan.


Junibackenilla oli vaikka mitä ihanaa. Äitikin fiilisteli omilla lapsuusmuistoillaan...


 Satuttiin sopivasti näkemään myös Findus & Pettson eli Viiru & Pesonen. Viiru halusi kovasti kalaan ja lopulta Pesonenkin suostui.


Mikko mieli myös Vaasalaivan museoon, mutta ei tällä kertaa jäänyt aikaa. Ensi kerralla sitten;)


Laivalla oli myynnissä Helsinki 2012 World Design Muumimuki nimeltään Hurraa, kuvat sijoittuvat Hemuleiden puistoon ja ovat kirjasta Kuka lohduttaisi Nyytiä. 

Muutenkin laivalla oli tullut valikoimaan jotain ihan uutta ja ihanaa. Nimittäin Odd Mollyn vaatteita! Sitten siellä sattui olemaan vielä ale -60% ja hinnat olivat muutenkin lähdöiltään vähän edullisempia kuin meidän kaupoissa. Joten mukaan tarttui "jokunen"...



Jos oli lumetonta ja aurinkoista Tukholmaan mentäessä niin jäätä riittikin sitten Helsiinkiin mennessä.

                         *****

Tänään lähdin "makutuomariksi" naapurin hankinnoille. Hänelle tarttui mukaan palakangas Marimekolta ja itsekin löysin ihanat palat. Ostin musta-harmaata Ananasta, punaista unikkoa ja vielä ihanaa harmaa-valkoista Lumimarjaa.

Ompelin naapurille verhon ja itselleni Ananaksesta tyynynpäällisen.



Palat oli just sopivan kokoisia, ei tarvinnut käyttää yhtään saksia, eikä jäänyt yhtään pientäkään hukkapalaa.

Tälläistä puuhastelua täällä siis viimeaikoina.

Kivaa perjantai iltaa kaikilla<3 Hejdå!

10 kommenttia:

  1. Hi hee. Taidettiin mennä just ristiin laivoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ois ollutkin kivaa olla yhtä aikaa! Me oltiin ti-to. Voiskin joskus tehdä laivatreffit;)

      Poista
  2. Kylläpä tuli ikävä Tukholmaan! Asusteltiin ja eleiltiin siellä monet vuodet ennenkuin muutettiin tänne Malmöön.

    Wau, että ihan tuolla tavalla ompelit verhoja ja tyynynpäällisiä? Hieno taito! Meillä on beige/kullan väriset Ananas-lakanat ja tyynyliinat. Tykkään kovasti kuviosta, ajaton ja elegantti! Tuo musta-harmaa olis tosi upea vaikkapa olohuoneeseen.

    Mukavat viikonloput! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos, ihan tollassia yksinkertaisia pystyn tuottamaan. Olisi ihana päästä SvenskTennille vähän kangashankinnoille...

      Kävin jo pikaisesti lukemaassa sun blogikuulumiset, en ehtinyt vielä kommentoimaan:(
      Mutta tulossa olen;)

      tuo Ananas on ihana kaikissa väreissä!

      Ihanaa kun pääsette muuttamaan<3

      Poista
  3. Oi Tukholma, Oi Junibacken, Oi oi oi... :D Mä niiiin haluaisin taas Tukholmaan ja laivalle. <3 Kerro heti millä laivalla menitte ja mitä Odd Mollyn vaatteita ostit??? En kestä. :D Mitäs remppaa Junibackenissa oli tehty? Se on kyllä ihana paikka, samoin Vasamuseo. :)

    Ihanaa viikonloppua, tulipa hyvä mieli tästä postauksesta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli ihanaa! Tukholma ON ihana aina! Me mentiin Vikingin Gabriellalla ja just otin kuvia niistä ostoksista, joten saat kuvapostauksen vielä tämän viikonlopun aikana;)

      Sen Junibackenin kahvilan jälkeinen osio oli melkein kokonaan uusittu. Siinä oli nyt paljon enemmän lapsille touhuttavaa kuin ennen.

      Ihanaa jos sain sulle hyvän fiiliksen<3

      Aurinkoista viikonloppua<3

      Poista
    2. Ai viikkarillako oli Odd Mollyjä? Tämäpä mukava yllätys. :) Miehelle just sanoin että ihan pakko päästä nyt keväällä laivalle ja Tukholmaan. <3 Kävittekö Satujunassa? Ja laita paaaaljon kuvia teidän reissusta, niitä vois katsoa vaikka kuinka, hih. Jookosta? Ihanaa päivää suloiselle Katille. <3

      Ps. Hurmuripojat sinulla. <3

      Poista
    3. Juu sinne oli moiset ihanuudet ilmaantuneet! Käytiin satujunassa, oli ihana! Meidän pekka vähän pelkää siellä:( Laitan kuvia!!

      Kiitos nöpö<3

      Juu on ne suloiset tollei kuvissa, kun ei ole ääniefektiä:D

      Poista
  4. Siellähän oli kevät jo pitkällä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli! Aivan IHANAA!!!! Onneksi meillä on tänään aurinkoinen päivä, joten hiukka helpottaa...

      Poista

On kiva saada komentti juuri sinulta