keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Hope

Jihuu! Ulkona on aurinkoista jo ties monettako päivää putkeen!!!! Siitä nauttii kovasti, mutta sitten iskee se kamala ajatus, että pitäiskö siivota. Tähän asti olen aika sujuvasti käännellyt sälekaihtimia vaan kiinnemäksi. No nyt ei auta enää kun ryhtyä hommiin.

Tänne tarvitaan todella toivoa ja uskoa, että saadaan jota kuin ihmisasuttavaan kuntoon tämä  koto;)


Imuri on nyt tehnyt hommia sekä ylhäällä että alhaalla. Kyllä tuo keskuspölynimuri on aikas hyvä keksintö:)


Meillä sisällä siis näyttää tällä hetkellä jokseenkin tuolta.

Meidän toisen sohvan oikeanpuoleiset tyynyt, sekä selkänoja että istuinosa, olivat ihan järkyn harmaat. Sohvan värin kuuluisi olla valkoinen. Harmaus johtuu siitä, että Pekka ja hänen isänsä molemmat oleskelevat AINA siinä samassa kohtaa ja toinen vielä lukee sanomalehteä... Myös oikeanpuolenkäsinojan oli ihan ruokottomassa kunnossa. Pelastus tuli papan muodossa<3 Hän kävi hakemassa päälliset niiden talon pesutupaan, jossa ne toivottavasti saavat alkuperäisen, tai ainakin lähes, värinsä takaisin. Toivoa siis on!

Ainut siisti ja nätti asia tällä hetkellä on tuo ihanassa harmaassa ruukussa oleva kerrottu tulilatva;) Se tosin tuokin iloa moninkertaisesti!

Ulkona kuitenkin aurinkoista ja sää olisi mitä parhain jäällä hiihtelyyn. No ehkä jo huomenna!






Saas nähdä miten nämä siivoilut edistyy. Ja kun ne tuppaa aina vähän leviämään. Vaikka en mikään kamala siivousintoilija olekaan niin aina välillä tulee inspis ja ideoita laittaa jotain uutta. Eilen kävin pikaiseen Finnmarin myymälässä ja siellä oli vaikka mitä ihanaa tarjolla. Sisustin jo naapurinkin taloa;)

Nyt siis jatkettava hommia;)

Toivon inspiraatiota muillekin!!

Ja älkää unohtako Villa Hummelholm on järjestänyt arvonnan!

8 kommenttia:

  1. Mukavia siivoushetkiä sinne!
    Innostuin kanssa siivoamaan vessan hyllyjä (avo) ja tavarat tuli järjestettyä, samalla kaikki ylimääräinen lensi roskiin ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se tästä pikkuhiljaa... Vessan kaapit vielä ihan läpikäymättä! Juu sieltä löytyy aina kasapäin pois heitettävää, outo juttu;)

      Poista
  2. Heh, meilläkin jatkuu siivous edelleen... Ensiviikolla on loma, siihen mennessä on olta valmista:) No, lastenhuoneet on vihdoin jo valmiit. Meidänkin oli pakko pestä sohvanpäälliset kun ne sai oksennuskuorrutteen, tulihan sitten viimeinkin pestyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa kun tekee niin ei rasitu, hih!

      Onko ensi viikolla suuntana Ruotsi;)

      Poista
  3. Siivouksessa on se erityisen miellyttävä puoli, että oman käden jäljen näkee heti :)! Mä nautin suunnattomasti, kun ympärillä on siistiä ja tavarat suht paikoillaan, tosin meidän ryhmärämän kanssa ne tavarat ajelehtivat turhankin nopeaan sotkemaan mun harmonian, yhyyy! Ehkä sitten viiden, tai kymmenen vuoden päästä tilanne on toinen...:).

    HIh, alkoin niin naurattamaan, meillä mies on niinikään Archie Bunker, nahkasohva painunut ikävästi kasaan, siinä missä herra AINA istuu... ;)

    Kiitos linkityksestä :)! Nyt vaan reippaasti osallistumaan rohkeasti :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin suurimman sotkun aiheuttavat nuo tavarat, jotka kulkevat ees taas. Etenkin lelut ja poikien vaatteet... Toivoa sopii, että tilanne joskus paranisi;)

      Joo varsinaisia sohvaeläjiä:D

      Poista
  4. Siivous on jotenkin loputonta... Phuuh... jos meillä 1 taapero sotkee jo nyt ihan tuhottomasti, niin mitä tilanne on vuoden päästä kun viliskantteja on 2?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loputonta se todellakin on, mutta mä aina sitten annan vaan olla jonkun aikaa, koska muuten sais olla KOKO AJAN siivoilemassa. Ois ihanaa kun pysyis muutaman päivän kaikki ihan paikallaan eikä pölyäkään näkyisi missään;)

      No meillä on 2 enkä voi sanoa, että tilanne olisi ainakaan parantunut:D

      Poista

Kiva kun ehdit kommentoida, se ilahtdutta aina