torstai 25. lokakuuta 2018

Katse kevääseen - Kukkasipulit maahan

Kukkasipuleita on jo voinut istuttaa maahan hyvän tovin. Omani olen saanut ajoissa Hankkijalta, mutta perinteisesti istutan niitä todella myöhään. Nyt olen omasta mielestäni jopa todella ajoissa:))



Syy miksi monesti istutan sipuleita jo vähän jäätyyneeseenkin maahan, on siinä, että pelkään niiden mädäntyvän jos syksy on kovin lämmin ja/ tai sateinen. Syynä voi olla myös, että sopivaa aikaa ei vain tahdo löytyä...

Kukkasipuleiden istustus on vähän semmoista näpertelyä. En tiedä onko tuo nyt oikea sana kuvaamaan sitä, mutta tarkoitan, että vähän pitää suunnitella. Tai siis itse tykkään miettiä värien sopimista yhteen. Lajittelen sipulit värien mukaan ja mietin, mitkä olisivat kauniita yhdessä.

Sipulikukat koukuttavat, huomaan, että joka syksy istutan enemmän ja enemmän sipulikukkia. Ne ovat aika mielenkiintoisiakin, miten tuommoiseen voi mahtua niin paljon kauneutta?

Kun sipulit ovat alessa niin niitä ei pysty todellakaan vastutstamaan. Sen vuoksi onkin hyvä, että niiden istutusaika on todella pitkä.


Tänä syksynä olen valinnut viimesyksyä enemmän narskuja ja laukkoja. Mutta toki tulppaanejakin:) Vanhat krookukset eivät myöskään viime keväänä enää nousseet, joten niitäkin laitoin.

Oletteko kokeilleet istuttaa sipulit eri kerroksiin? Eli kun sipulit istutetaan 2-3 kertaa oman kokonsa syvyyteen niin sitten niiden päälle/lomaan istutetaan lähemmäs pintaa pienempiä sipuleita. Tätä nyt itse kokeilin ekaa kertaa ja toivon keväällä näkeväni jotain todella ihanaa kukkamerta!

Olen aika laiska kaivamaan syvälle. Tänä syksynäkin kaivoin sipuleille kuoppia, mutta en tiedä oliko syvyys välttämättä ihan riittävä. Ratkaisin sen laittamalla Biolanin multaa reilun kerroksen sipuleiden päälle. 



Minulla on ollut jo pitkään Saila Roution kirja Kukkia Sipuleista. Sailan blogi on Saaripalsta, sieltä pääsee ihastelemaan Sailan puutarhaa, kissoja, savityöitä ja vaikka mitä! Ihan mielettömän hyvä kirja, vahva suositus. Siinä on tosi hyvin kerrottu sipulikukka lajikkeista ja siitä miten ne missäkin menestyvät. Tämän kirjan avulla voi helposti myös tehdä suunnitelman etukäteen, mitä sipuleita hankkisi ja istuttaisi.



Lähtekäähän vielä siis reippaasti sipuliostoksille! Keväällä ei edes enää muista mitä kaikkia ihanuuksia on istuttanut syksyllä, joten ilon on moninkertainen.

Tänään alkoi muuten Kirjamessut Helsingissä. Samaan aikaan Messukeskuksessa on myös Ruoka- ja Viinimessut. Itse toivoin ehtiväni sinne, koska kirjat-ruoka-viini ovat vaan niin ihania yhdessä ja erikseen:)

Kivaa syysviikkoa3<

12 kommenttia:

  1. Ihanaa odoteltavaa keväälle :) Sailan kirja on toden totta aivan upea teos <3 Suositus myös täältä sille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Sailan kaikki kirjat ovat niin parhaita! Sullakin taitaa olla aikapaljon kukkasipuleita istutettuna;)Vielä ehtii lisää laittaa...

      Poista
  2. Sipulikukkia ei voi olla koskaan liikaa. Ja niiden väreillä on ihana herkutella ja muodostaa ihania yhdistelmiä.
    Tuo Sailan kirja saa minultakin lämpimät suositukset. Siinä on paljon tietoa ja kauneutta samassa paketissa.
    Ihanaa torstaita sinne lumisateettomalle alueelle! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei todellakaan ja ale laareillehan tässä on vielä lähdettävä kun istutusaika sen kun jatkuu vaan:)

      Poista
  3. Kiva valikoima sipulikukkia. Minäkin tänään istuttelin viimeisiä; ei ollut kuin parin sentin routakerros ensin pois naputeltavana :D Pakkasia on luvattu, joten peittelin istutukset varmuuden vuoksi kerroksella puunlehtiä, että saavat lisäaikaa juurtumiseen. Mukavaa torstai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lisäpeittäminen onkin hyvä vinkki. Aion nimittäin vielä vähän istuttaa lisää:)

      Poista
  4. Sipulikukkaset kuuluvat puutarhaan, ja istutusaikakin voi vaihdella niin paljon, kun talven tulo heittelee kuitenkin monta kuukautta. Varmasti vieläkin mukaan tarttuu joku lähes ilmainen alelaarin sipulipussukka. Mukavaa viikonloppua, Kati!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Täällä on nytkin lämpöä melkein +10 eli istutusaika on mitä parhain. Kivaa viikkoa Sirkku!

      Poista
  5. Hieno lajivalikoima sipulia . Minä olen ollut aika huono istuttamaan niitä mutta tänä vuonna kunnostauduin .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu se vaatii tietyn inspiksen ja kyllä keväällä saa sitten olla itseensä tyytyväinen:)

      Poista
  6. Sipulikukkia on pakko joka syksy istuttaa. On se keväinen piippojen vahtiminen sen verran mukavaa hommaa.
    Kirjamessuille on tarkoitus mennä. Piti jo tänään mennä, mutta tuli este.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Ja ihanaa tosiaan kun odottaa kevättä kuin kuuta nousevaa niin näiden nousevien vihreiden seuraaminen on niin ihanaa!

      Poista

On kiva saada komentti juuri sinulta