torstai 29. maaliskuuta 2018

Zetas trädgård - ihana myös talvella (keväällä)

 
 
Viime viikolla oli ihanat Tukholman puutarhamessut, salmalla reissulla kävin myös Zetas Puutarhamyymälässä. Vaikka kevät on myöhässä myös Tukholmassa, oli Zetas jo saanut uloskin kivaa katsottavaa ja kahvila oli tietenkin auki! Voiko vastustaa kahvia ja pullaa...
 
Myymälä on todella kaunis. Ruukkuvalikoima on huikea ja selkeästi nuo terrakottaiset vähän sammaloituneet ovat IN, koska niitä oli runsaasti erilaisia. Esillepanoon panostetaan ja myymälässä tehtiin tuolloinkin kokoajan järjestelyjä. Alla olevassa ensimmäisessä sisäkuvassa pöydällä oli perjantaina Victoria Skogslundin kirjoja, pellavaa, kynttilöitä, kasivaiheisia pieniä postereita. Nyt huomasin instassa, että pöytä on täynnä pelargonioita. Pelargonioita oli viime viikolla jonkin verran, mutta nyt alkuviikosta ne olivat vallaneet "koko" myymälän.
 
Varoitan tässä vaiheessa, että kuvien määrä on aika suuri. Toivottavasti jaksat skrollata eteenpäin... Laitan tähän alkuun kuvia sisätiloista ja loppuun muutaman kuvan ulkoa. Ulkona on varmasti ihan mielettömän hyvä valikoima kauniisti laitettuna myöhemmin kun ilmat lämpenevät, kannattaa siis suunnata Zetasiin tässä keväänaika ja kesällä!
 
 
 
 


 
Keskellä myymälää oli pitkittäin isohko pöytä, johon oli kerätty erilaisia pieniä lasivaaseja ja pulloja. Todella kaunis ja simppeli juttu!




 
Myös omat Zetas siemenpussit olivat tyyliin sopivia ja houkuttelevasti esillä.


Puutarhatyökalut olivat hyvin esillä ja valikoima kuinkas muuten kuin paitsi kaunis, mutta myös laadukas.




 
Ruukkuvalikoiman lisäksi myymälässä oli hyvä valikoima viherkasveja ja muita ihania sisustusjuttuja.
 

 

 



Kerrottuja kevätesikoita, ne olivat niin suloisia. Onko kukaan löytänyt niitä meiltä, vinkkejä kiitos! Bellikset alla ovat aina ihania!!!!






 
 

Tälläinen kuvaähky Zetasista! Mielettömän ihana paikka siis, kannattaa vierailla. Mieluiten ottaa oma auto mukaan, koska siis ilmojen lämmtessä kasvivalikoima on huikea ja varmasti ruukkuvalikoimakin kasvaa... Toistanko itseäni, no ihan pakko kun on niin ihana:)
 
Kyllä meiltä Suomestakin löytyy ihania puutarhamyymälöitä. Elimäellä oleva Mustila on itselleni lähin puutarhamyymälä, joka kyllä lievittää pahimman Tukholman kaipuun.
 
Ensi viikolle luvattiin jo täälläkin ilmojen lämpenemistä, jee! Kevät tulee!! Mulla on kaikki kylvöt tekemättä, joten pääsiäisenä yritän saada siemeniä multaan ihan urakalla. Tänä vuonna jätän suosiolla tomaatit laittamatta ja hankin niitä siitä taimina ja keskityn kesäkukkiin:)


21 kommenttia:

  1. Aah ja aah ja aah!!! Ei tullut yhtään ähkyä, kun kaikki on niin valtavan kaunista ja inspiroivaa.
    Kiitos kuvaterkuista ja ihanaa pääsiäisen aikaa! 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä jos jaksoit katsoa, kyllä tuonne olisi ihana mennä pian uudestaan;)Aurinkoista pääsiäistä!

      Poista
  2. Oi, Zetas on aina yhtä tyrmäävän ihana! Kalanruotokaktuskin siellä olisi ollut! Ei kyllä yhtään hullumpi ollut Ulriksdals Slottsträdgårdenkaan. Odotas vaan, kun laitetaan Intianmintun kanssa kuvia blogeihimme :DD'
    Mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulriksdals kuvia maltan tuskin odottaa! Joo tuo kalanruotokaktus oli todella kaunis. Kasvit olicolmuutenkin erittäin hyväkuntoisia. Mukavia pääsiäisen pyhiä!

      Poista
  3. Ihana postaus Zetasista. Kiitos! Tomaatit taitavat jäädä kylvämättä täälläkin. Ei mahdu, eikä nappaa... No, valmiita taimia onneksi saa. Aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Satu<3 Zetasissa kyllä sielu lepää. Ihan hyvä yrittää välillä himmailla noiden esikasvatusten kanssa... Kivaa pääsiäistä!

      Poista
  4. Zetas on upea paikka vaikka en ole koskaan siellä käynytkään, mutta se välittyy kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos suuntaat Tukholmaan, niin käy ihmeessä, on kyllä inspiroiva paikka.

      Poista
  5. Ihania kuvia! En ole tuolla vielä koskaan käynyt, mutta kun tuolle suunnalle seuraavan kerran satun, aion ehdottomasti käydä Zetasillakin. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on todellakin vierailun arvoinen paikka. Myös kahvila on ihana! Aurinkoista pääsiäistä!

      Poista
  6. Ihana paikka tuo Zetas! Olen toistaiseksi voinut ihailla tuota paikkaa vain kuvista, mutta jossain vaiheessa täytyy käydä paikan päällä. Mukavaa pääsiäistä😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi se on ihanampi paikanpäällä kuin kuvissa.Mukavaa pääsiäistä!

      Poista
  7. Olisin voinut katsoa kuvia vaikka toisen mokoman. Kaikkea ihanaa yllin kyllin. Ehkä on parempi mennä tuonne pikkuruisen kassin ja ohuen kukkaron kanssa. Muuten kyllä mopo karkaisi täydellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva! Joi oot kyllä oikeassa, ehkä oli parempi, että mäkin olin lentäen liikenteessä, ni ei todellakaan voinut tuoda mitään... Mutta kannattaa ehdottomasti käydä.

      Poista
  8. No ihan ultramaratooni ei ollutkaan, olisin katsonut enemmänkin :D Zetas on ihana paikka, orvokkejakin jo oli, ihanaa! Joko siellä magnoliat kukkivat? Täytyy nyt pyhinä perehtyä teidän messuilla käyneiden blogikavereiden postauksiin oikein rauhassa :D :D

    Kaunista Pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vähän oli ulkojuttuja, kun kevät tosiaan sielläkin myöhässä. Onneksi ei Magnoliat olleet kukassa, sitten oisin kyllä saanut hyperventilointi kohtauksen... Mulla on vielä messukuvat ihan vaiheessa. Aurinkoista pääsiäistä!

      Poista
  9. Kiitos tästä! Viikon päästä lähdössä autolla Tukholmaan ja Zetas on listalla. Viimeksi olin ilman autoa ja sitä virhettä en toiste tee 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua onnen tyttöä🙌 ens viikolla siellä varmasti rupeaa jo olemaan enemmän ulkojuttujakin...

      Poista
  10. Zetas näyttää niin houkuttelevalta, että pakko siellä on joskus käydä:)

    VastaaPoista
  11. Hienot kuvat ja niitä oli ilo katsella. Kalanruotokaktusta himottaisi mutta en ole vielä löytänyt. Varmasti käynnin arvoinen paikka.

    VastaaPoista

On kiva saada komentti juuri sinulta