keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Marketanpuiston puutarhapäivä ja bloggaaja treffit Kotipuutarha lehden järjestämänä

Perinteinen Marketanpuiston puutarhapäivä oli lauantaina. Kotipuutarhalehti järjesti myös puutarhabloggaaja tapaamisen kaikkine herkkuineen päivineen. Oli kiva nähdä "vanhoja" tuttuja ja tutustua myös uusiin ihmisiin.

Tänä vuonna pääkaupunkiseudulla ja muuallakin lähistöllä oli samaan aikaan paljon kivoja tapahtumia. Se ehkä vähän verotti Marketanpuiston myyjien määrää ja myös kävijöiden määrää. Viime vuonna muistelen, että olisi ollut ihan tungosta:) Nyt sai katsella ja kierrellä ihan väljillä käytävillä.

Laitan tähän alkuun vähän kuvia puistosta ja siitä mitä siellä oli tarjolla. Lopussa vielä lisää itse Kotipuutarhalehden tapahtumasta. Tänä vuonna sää oli erittäin suosiollinen, vaikka meitä ei kyllä vesisade tai kylmyyskään pelota:)

Perinteisiä kesäkukkia oli kovastikin myynnissä. Itsekin ostin Överbyn taimimyymälästä Poutapilven ja Dianan. Niistä tulikin ihanan hempeä yhdistelmä. Tämä asetelma on instan puolella näkynytkin jo.




Vaalenapunakukkaisia kirsikkapuita on tietysti pakko aina ihastella ja haaveilla, että joskus omassakin pihassa sellainen olisi. Jostain syystä se ei meillä menestynyt, muutama vuosi sitten kokeilin.





Samaan aikaan oli myös keppihevoskisat. Kivaa menoa näytti olevan ja taitavine ratsastajineen ja kauniine heppoineen.
 
 
Pitihän sitä poiketa myös sisustusmyymälässä. Tämä ilahduttaa aina kauniilla esillepanoillaan.


 
 Moni puutarha ihminen tietää, miten paljon vettä tarvitaan eli kastelukannuja täytyy joka nurkalla. Jos haluat todellakin kauniin ja käytännöllisen kannun niin Xala on yksi hyvä valinta. Xala on belgialainen merkki ja Suomessa niitä saa Loviisasta Design Anna P nimisestä pikku myymälästä. Ihan tulee Liisa Ihmemaassa fiilis kun näitä katselee. Samassa putiikissa on myös Loviisalaista käsityötä ja ihanaa keramiikkaa. Kannattaa suunnata Loviisan avoimille pihoille heti nyt 28.5 tai myöhemmin kesällä!



Myllypellon taimimyymällä oli hyvä valikoima erinomaisia taimia. Monen meistä mukaan tarttui Oka, kun yksi ostaa niin kaikki ostaa:))


Rudukselta oli pienimuotoinen työnäytös, Iia ja Jaani latoivat helpon näköisesti uutta muurikiveä. Ruduksella on uusi palvelumuoto; Kotipolku, josta saa hyviä neuvoja ja apua rakentamisen tai pihanlaiton jokaisessa vaiheessa.

 
Kotipuutarha lehdestä Piia Reinikainen ja Tahvoset Taimiston Tuuli Viista kertoivat marjapensaista, niiden hoidosta ja lajikkeista.

 
Rungollinen marjapensas olisi aivan ihana. Ajatelksaas miten olisi selkäystävällistä poimia satoa! Tämä puutyyppinen pitää muistaa tukea hyvin, ettei painavat marjat paina oksia maahan.


Saimme mukaamme Tahvosten Ilona ruukuissa olevat marjapensaat. Tarjolla oli mm. Mikael, Katri, Vilma ja Aili. Minun mukaani lähti Aili, vaaleanpunainen herukka. Aili on jo istutettu ja nyt vaan odottelen satoa:)
 
 Pauliin Nyberg antoi asiantuntevia neuvoja Kekkilän lannotteista ja kompostin käytöstä ja hoidosta. Hanna Salonen Tikkurilasta kertoi kivikuullotteen monipuolisuudesta.

Kiitos Kotipuutarhalehden Maija Stenmanille ja Piia Reinikaiselle kun taas järjestitte hauskan ja hyödyllisen tapaamisen. Mukana oli kiva olla!


18 kommenttia:

  1. Oli kiva tavata taas antoisan päivän merkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain! Jossain vaiheessa haluisin tulla sinne teidän lähellä olemvaan Ruotin puutarhaan...

      Poista
    2. Muistan kun mainitsit tuon puutarhan messuilla. Sehän on ihan nurkan takana, vai 40 kilometrin päässä täältä :)

      Poista
    3. Niinhän se onkin, sovitaanpa treffit;)

      Poista
  2. Aili oli hyvä valinta, tykkään marjasta paljon, hyvän maun lisäksi on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla, että oli hyvä valinta. Toivottavasti menestyy meillä.

      Poista
  3. Teillä oli unelmapäivä ! Enpä päässyt tällä kertaa mukaan. Kyselen sitten sinulta vinkkejä, kun tekee mieli istuttaa marjapensaita mökille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vähän kaipailinkin, että missähän oot.

      Poista
  4. Päivä oli antoisa ja mukavaa oli tavata sinua ja muita tuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin! Kyllä meitä on nyt hemmoteltu kun ollaan nähty vuodemn aikana useampaankin kertaan.

      Poista
  5. Tätä mukavaa päivää on kiva muistella pitkään, vielä silloinkin kun herkuttelee vilma-viherherukan marjoilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kävin just Hankkijalta ostamassa vilma vihreän😊

      Poista
  6. Kiva, kun lähdit mukaan Ideapihoille!
    t. Tuuli Puutarha Tahvosilta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuuli, oli kiva nähdä ja kuulla teidän herukoista. Täällä on Ailin lisäksi nyt Vilma ja tarhamustikat istutettuna.

      Poista
  7. Kiitos taas mahtavasta ja hersyvästä matkaseurasta Kati! <3
    Kyllä oli inspiroitunut ja virkistynyt olo päivän jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi:)) Näiden reissujen anti kantaa pitkälle!

      Poista
  8. Olipa kiva taas nähdä! Nyt voidaan vaihtaa oka-kuulumisiakin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Istutin okan heti silloin kotiin päästyä tavalliseen ruukkuun. Jätin meidän sisäkuistille ikkunalaudalle. Se on nyt reuhahtanut hirveeseen kasvuun... Pitäisikö siirtää ulos kasvilaatikkoon?

      Poista

On kiva saada komentti juuri sinulta