lauantai 15. syyskuuta 2012

Syksyn tuulia

Mä olen aloittanut uudessa työssä. Uskoisin tuon kertovan kaiken, joten ei tarvitse mitään erityistä selvitystä, miksi olen ollut "kadoksissa".

Perjantaina oli yksi kaveri yrittänyt tavoittaa ja sitten illalla kun juteltiin, niin sanoi, että oli pakko soittaa kun ei ole kuulunut mitään eikä blogiakaan ole päivitetty NIIIIIIIN pitkään aikaan. Oli jo ihan huolissaan... Tuo on niin totta. Hain työpaikkaa ihan extemporee ja haastatteluineen kaikkineen oli aika kiireistä pari viikkoa. Siihen lisänä tietty kaikki koulu-dagis-kuskailut-harrastukset-flunssat niin eipä sitten muuta ehdikään. Onko tuttua?? Hiukkasen on ollut huono omatunto kun en ollut ehtinyt edes vastaamaan edellisen (siis siihen tosiiiii kauan sitten julkaistun postauksen) postauksen kommenteihinkaan. Pikaisesti olen yrittänyt käydä kurkkimassa mun suosikki blogeja, mutta mihkään kommentointiin ei kyllä ole aikaa ollut.



On täällä kuitenkin ehditty pakastaa lisää kanttarelleja sekä lisäksi puolukoita, tehty omenoista hilloa ja piirakkaa ja tietty mun suosikki omenakakkua, mikä on hienoinen muunnos porkkanakakusta.

Uudessa Lantliv Mat & Vin lehdessä oli ihana omenaviinerin ohje. Tai mun mielestä se muistutti viineriä. Tein sen kuitenkin pyöreeseen piirakkavuokaan ja ihan hyvin onnistui;) ohje on kutakuinkin näin helppo:

Valmiiden pakaste voi/torttutaikinalevyjen pinnalle murustetaan mantelimassaa.

Omenasiivut/lohkot pyöräytellään sokeri-kaneli seoksessa ja levitellään levyjen päälle.

Levyjen reunat voidellaan kananmunalla.

Paistetaan kunnes reunat ovat kauniin ruskeat.

Itse käytin fariinisokeria, joka sopi tosi hyvin. Jos joku hankkii tuon lehden tai jos jollakin on se jo, niin vinkkinä voin sanoa, että ohjeen mantelimassamäärä on liikaa, käytin 150g ja se riitti hyvin. Annoin levyjen vähän sulaa, jotta sain ne kaulittua piirakkavuokaan helposti. Sitten vaan vanilijakastiketta, jäätelö tai muuta seuraksi jos haluaa, NAM



Joku ehkä muistaakin viime keväältä sen NoaNoan kukkatakin, jota haikailin kovasti ja Köpiksen reissulla löysinkin sen sinisenä. Olen tosi tyytyväinen siniseen väriin, koska nyt sen käyttöaika on huomattavasti pidempi kuin vaalealla olisi ollut.

              Tunika Me&I (saatu kaverilta)/farkkuleggarit Cubus/Takki NoaNoa/Kaulaliina oma tekemä


Illalla olen lähdössä kavereiden kanssa teatteriin, joten täytyy lähteä vaatehuoneeseen katsomaan jotain päällepantavaa... Kauheen myöhään ei voi missään riekkua kun mun ääni on kadonnut! Siis ei flunssaa ei mitään muuta kun, että ääni vaan pihisee... Tosi kiva aloitus uusissa töissä:D Ei voi mitään.

Toivon kaikille mukavaa lauantaita ja viikonlopun jatkoa, voikaahan hyvin<3

24 kommenttia:

  1. Voi että on ollut IKÄVÄ sun postauksia ja mietinkin että mihin ihmeeseen olet kadonnut. <3

    Onnea uudesta työpaikasta (saako kysyä mitä työtä teet?) ja voimia arkeen. <3

    Toivottavasti ehdit postaamaan nyt useammin, meinaa olla vierotusoireita kun ei tule postauksia. ;)

    Ps. Kirpparilla meni tosi hyvin tavara ja vaatteet kaupaksi. 2 viikon saldo oli vajaa 700 euroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet niin suloinen<3
      Kiitos! Teen myynnin-ja markkinoinnin töitä sekä pieniä käännöstöitä ruotsi-suomi ja englanti-suomi

      Tuntuu ihan kuin olisi päässyt takaisin elämään kun teki postauken, joten KYLLÄ ehdottomasti yritän taas päästä normi postailuvauhtiin;)

      Hyvä kun kirppiksellä meni hyvin, laukkurahat kasassa;)

      Poista
  2. Voi Onnea uudesta työpaikasta! Uusi työ vie kyllä aina mehut, bloggas tai ei. Niin paljon uusia asioita...huh.
    Ihanaa kuitenkin kun tulit takaisin!
    :) mukavaa teatteri-iltaa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan niin justiinsa, bloggaaminen taas ois niin ihanaa... tai on toi uus työkin;)

      Kiitos, kivaa on taas olla ihmisten ilmoilla:D

      Hauskaa tulee olemaan!

      Poista
  3. Onnea uudesta työstä. Muista kuitenkin välillä huilata, ettet uuvu. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin täytyy yrittää;)

      Mukavaa viikonloppua sinnenkin<3

      Poista
  4. Onnea! Älä ota stressiä blogin kanssa, välillä ehtii ja välillä ei, niin minullakin. Oi, tuo piirakan ohje kuullostaa ihanalta, täytyy kokeilla kun omenasesonki on parhaimmillaan. Koita kestää perhe- ja työelämää! Olet voimanainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En ota, tämä vaan on niin kiva harrastus, että harmittaa jos ei ehdi. Ja sitten muiden blogit on niin ihania, että harmittaa sekin jos ei ehdi käydä katsomassa, mitä on tapahtunut tai kommentoida.

      Kiitos! Täytyisi varmaan kuitenkin yrittää kuntoillakin enemmän, että voimistuisi entisestään;)

      Poista
  5. Onnea uuden työpaikan johdosta! Harmittaa, kun en päässyt sinne kirppispäivään:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuule mäkään en päässyt sinne, arvaas harmittaako mua!!!

      Poista
  6. Onnea uuteen työhön - ollaankin sitten aika lailla kollegat, vaikka mä toiminkin säätiössä :)Kiva jos ehdit bloggailla, sun juttuja on kiva lueskella. Toivottavasti ääni palailee ja syksystä tulee oikein värikylläinen ja energinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääni on jo eilistä huomattavasti parempi, hyvä niin... Kiva kun käyt lukemassa mun höpinöitä;) Mukavaa aurinkoista sunnuntaita<3

      Poista
  7. Ihanan näköisiä herkkuja !!!!Tsemppiä uuteen työhön.
    Haleja ja hymyjä viikkoosi♥

    VastaaPoista
  8. Onnea uudesta duunista!!!! Hetkeksi se vie mehut, kun "opettelee", mutta pidemmän päälle on yleensä hieno juttu, virkistävä vaihdos. Mukavaa ja makoisaa syssyä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu kyllä tuntuu, että viimiset mehut näin torstai iltana on tirisimässä;)

      Ihanaa syyskuun viikkoa sinnekin<3

      Poista
  9. Paljon onnea ja tsemppiä uuteen työhön! Kävinkin monena aamuna kurkkimassa, oisko uusia postauksia tullut =) Äläkä ota stressiä bloggaamisesta, vaan postailet silloin, kun siihen luontevasti aikaa on!

    Mutta kaikkinensa mukavaa, että olet taas palannut linjoille =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja ihanaa kun olet jaksanut kurkistella ja vierailla<3 Joo täytyy yrittää vähän priorisoida...

      Kiitos vielä ihanasta kommentista<3

      Poista
  10. Onnea uuden tyopaikan johdosta!

    VastaaPoista
  11. Bloggaamisesta on ihan hyväkin pitää välillä taukoa, ei sen kanssa tarvitse naimisissa olla (onneksi!).

    Kiitos taas tosi kauniista kuvista ja tsemppiä uuteen työhön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikeessa olet, tämähän on tälläistä mukavaa harrastelua:D

      Kiitti kannustuksesta ja kommentista<3

      Aurinkoista viikkoa!

      Poista
  12. Onnea uudesta työstä!
    Ja kiva kun taas postasit.:)

    Kiitos, koru löysi perille ja on ihana! <3
    Piti tietty ottaa kuvakin heti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kiitti Emilii! Ihanaa kun posti tuli vihdoin, olin jo ihan huolissani... Mun kaveri, joka myöskin asuu siellä saarivaltiossa, on monesti sanonut, ettei teidän postilaitos ole ihan niin nopea ja luotettava...

      Kivaa viikon jatkoa<3

      Poista

On kiva saada komentti juuri sinulta