tiistai 31. tammikuuta 2012

Onnellisuus

Onnellinen = Syvästi ja perinpohjaisesti johonkin asiaan tyytyväinen

Tuo on suomenkielen sanakirjan vastaus sanalle Onnellinen. Och samma på svenska Lycklig

                                    *****

Mikä tekee onnelliseksi? Kaikilla on omat jututtunsa, jotka tekevät onnelliseksi. Tässä pakkasia pidellessä mut ainakin tekee onnelliseksi se tieto, että kesä tulee joka vuosi kevään jälkeen. Pakkanenkin tekee ihan onnelliseksi kun saa olla lämpimässä ja nauttia takkatulesta, joka on sytytetty niillä puilla, joita kesällä kannettiin liiteriin. Onnea on myös vaihtuvat vuodenajat noin niin kun yleisestikin. Jokaiselle neljännekselle on omat puuhansa. Jos ei tykkää jostain vuodenajasta niin kannattaisi miettiä, mitä kivaa siihen vuodenaikaan liittyy ja mitä kivaa silloin voi tehdä. Syksyllä kerään KÄPYJÄ. Olen saanut meidän pienet pojatkin hullaantumaan siihen. On ihanaa kun löytää TÄYDELLISEN kävyn, eli se on juuri pudonnut ja ihan ehjä. Käpyjä voi sitten käyttää somisteena vaikka mihin tai lapset voivat askarrella niistä jotain juttuja. Jouluna kun kävyt ovat koristeena, niin muistelee onnellisena niitä "kävystys" reissuja:D Tykkään myös sisustella vuodenaikoien ja niihin ajoittuvien "juhlien" mukaan. Kuten varmaan moni muukin;) Nyt monissa blogeissakin (kuten omassanikin) on kuvia ja fiiliksiä siitä, miten ihanaa on laittaa tulppaanit maljakkoon ja olla jo ihan hitusen kevät tunnelmissa.

Tutkimusten mukaan kuulemma 40% ihmisen onnellisuudesta on hänestä itsestään kiinni. Onnellinen voi olla, vaikka ei olisikaan täysin tyytyväinen sen hetkisiin olosuhteisiin. Tuo on ihan paikkansa pitävää. Kyllä sitä välillä ottaa päähän IHAN KAIKKI. Mutta kuitenkin se onnellisuus on jossain siellä taustalla. Ja mun mielestä vastoinkäymisiä on hiukka helpompi käsitellä ja kestää kun on pohjimmiltaan kuitenkin onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä ja oloonsa.

Onni syntyy loppujen lopuksi ihan pienistä asioista.

Tämä postaus on pääosin kuvakollaasi, joilla voin palata ajassa taaksepäin hetkiin, joita on kiva muistella. Kuvissa on erilaisia asioita, jotka tekevät aina jonkun onnelliseksi. Eihän tässä tietenkään ole kuin ihan pikkuriikkinen kurkistus...

Tuore kuva pakkasvaatetuksesta tältä aamulta

Kukkia & Kakkua
Dinot lumessa

Hiihdon hurmaa

Onnea on pallomeri


Onnea on laittaa itse kaakaojauho



Kesähommia




Onnea on au pair Sveitsistä ja rakentaa maja





Vedenalainen elämä


Kesäretki Fiskarsiin & Bilnäsiin
Onnea on olla naimisissa ja päästä naimisiin

Näihin kuviin ja tunnelmiin toivotan kaikille onnellista tiistai iltaa<3
Ps. Kuvat ovat omia otoksiani, lukuun ottamatta Mikon sukelluskuvaa. sen on ottanut Tanja Laine/EwDive

8 kommenttia:

  1. Ihanan tuo kuva, missä teidät siunataan:)

    VastaaPoista
  2. Siinä en ole minä;( Oltiin siskon pojan häissä, me ollaan menty naimisiin jo aiemmin;) Kuva on kuitenkin munkin mielestä ihanan herkkä<3

    VastaaPoista
  3. Kyllä on kaunis perhe, pojat niin suloisia.

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus! Onnellista viikkoa sullekin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nautiskellaan kauniista maisemasta ja pakkasesta;)

      Poista
  5. Edesmenneen runoilijan Tommy Tabermanin sanoin;

    "Onni, kerro minulle,
    jos tulet, mistä minä
    sinut tunnen?
    Onko sinulla ruusu korvan takana?
    Silmissä kolme valtamerta, huulilla
    kuuden kevään linnut ja naurulle tuoksuvat tuulet?
    Onni, jos minä nukun, herätä minut,
    ravistele tyhjäksi minun surujeni pähkinäpuu.
    Onni, kun se saapuu se kantaa suurta säkkiä
    sylissään.
    Siihen se minun murheeni kätkee kaikki,
    virran vietäväksi heittää".

    VastaaPoista

On kiva saada komentti juuri sinulta