sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Viikonloppu puuhastelua

Lauantai hurahti mökillä. Siellä oli tietalkoot, johon mies osallistui. Me poikien kanssa oltiin mökillä, siis pikkupojat & Osku.

Pojat nautiskelivat järvivedestä (paitsi Osku) . Osku nautiskeli ruohon syömisestä, pallon perässä juoksemisesta, lekottelusta välillä auringossa ja välillä varjossa, ötököiden jahtaamisesta ja varmaan ihan vaan siitäkin, että se pääsi mukaan eikä tarvinnut olla kotona yksin. Tosin luulen, että se välillä kaipaa sitä, että se saisi olla kotona yksin... Kukapa ei kaipaisi?




 Snorkkelitkin pääsivät nyt ihan oikeiseen käyttöympäristöönsä. Varmaan se "kuivaharjoittelu" oli hyödyllistä kun Pekallakin sujui snorkkelointi ihan mallikkaasti;)






Mökin pihalla on istutuksia. Ikäihmisten tapaan sinne on sinnetänne ripoteltu pensaita tai puskia. Yksi selkeä kukkapenkin oloinen kuitenkin pihapiiristä löytyy. Sen kimppuun kävin hellesään innoittamana.

Penkki oli täynnä vuohenputkea. Muuta rikkaruohoa ei sitten juuri ollutkan, jokunen nokkonen. Vuohenputkien kitkemisen jälkeen penkkiin jäi syysleimua, idänunikkoa ja ruusupensas. Ruusupensaita löytyy mökkitontilta vähän joka paikasta. Osan siirrän (siis mies siirtää) tähän kukkapenkkiin ja osa saa lähteä, jotta saadaan pihaan avaruutta.




Ihania isohkoja pionipensaita on myös ja niissä on nuppuja!! Ne pionin kukat kyllä poimin kotiin maljakkoon... Oman pihan pioneihin ei vielä tule niin paljon kukkia, että niistä olisi poimittaviksi.


Mun dagensista ei kuvia nyt ole. Mutta voin kertoa, että hiukset olivat tiukalla nyttyrällä ja sekä multa että erinäiset heinä koristivat niitä erittäin kauniisti. Shortsit Gapin ja jalassa luotto Crocksit. Yläosana oli bikinien yläosa ja kaverilta saatu Peakin narutoppi. Mun luotto "jalusta" oli kotona, joten kuvat jäivät ottamatta;)

Tämä sunnuntai aamu oli puolipilvinen ja tuulinen. Mies lähti mökille sisähommiin ja mä ajattelin aloittaa maalausurakan, mikä on odotellut jo pitkään.

Kyseessä on Pekan sänky. Pekalla on ollut Iskun Möhkö sänky ja nyt sille on löytynyt uusi koti, joten voin ruveta suunnittelemaan Pekalle "uutta huonetta". Mikolla on tälläinen samanlainen sänky. Ne on serkkujen vanhat ja alunperin olleet kerrossänkyinä mäntypuisen värisenä. Mikon sänky on maalattu valkoiseksi ja samanlaisen käsittelyn saa Pekka Peukaloisenkin tuleva nukkumapesä.

Käytän yleensä vesiohenteisia maaleja, koska inhoan kaikenlaisia lakkabensiinejä yms liuottimia. No tämä nyt kuitenkin oli liuotinohenteista, joten pensselin putsaukseen tarvittiin tujummat aineet. Arvatkaas olko se meidän liuotinaine mökillä... Onneksi naapriapu toimii hyvin ja sieltä sain lakkabensiiniä, ettei pensseli kuiva ihan karrelle. Koska en ole mikään ammattimaalari, niin telineetkin ovat tuollaisia harrastelijamalleja. Vähän niinkuin valokuvauksessakin;)



Nyt sitten vaan odotellaan, että maali kuivuu ja pääsee maalaamaan loppuun. Sillä aikaa rupean suunnittelemaan tyynynpäällisiä niistä kankaista, joita Ikean reissulla tarttui mukaan. Ulkona rupesi satamaan vettä, joten saattaa olla, että saan ne jopa ommeltua;)

Sunnuntai päivän jatkoja, heippa<3

15 kommenttia:

  1. Ihania kesäkuvia ja mukavia puuhasteluja sielä. <3

    Missäpäin te muuten asutte?

    Mä täälä tehosiivoan, tai _yritän_, kokoajan pitää vaan istahtaa koneelle muka ohimennen. ;) No sit on hyvä fiilis kun kaikki on tiptop ja puhdasta... <3 Pakatakkin pitäis, jospa nyt osais järkevästi pakata, ettei taas tulis liikaa tavaraa mukaan. ;)

    Mukavaa sunnuntaita murunen. <3

    VastaaPoista
  2. Juu puuhaa riiittä;) Me asustellaan tässä Lahden rajalla Hollolassa. Ihana kunta, jossa on hyvät palvelut ja mukavia ihmisiä.

    Tsemppiä siivoukseen. Onhan se sitten kiva tulla reissustakin kotiin kun on paikat ojennuksessa. Älä nyt ota kovasti tavaraa ja vaatetta mukaan, niin jää tilaa sitten niille sun huippulöydöille;)

    Samoin sinne mukavaa sunnuntain jatkoa<3

    VastaaPoista
  3. Heh, päätin etten ostele kauheasti. ;) Laivalta pitää tietty jotain saada, mutta katsotaan mitä löytyy. Olen aika tarkka aina kun ostan jotain, pitää tarkkaan miettiä tarvinko sitä ja mihin tarkotukseen. Ihan hyvä niin. :) Me mennään muuten Silja Linella taas, joten jää Odd Mollyt näkemättä. No noissa laivoissa (se uus laiva, oliko se joku Galaxy... vai miten kirjoitetaan ja Europa) on onneksi Burberrya ym. merkkijuttuja, joita meinasin katsoa sillä silmällä. :)

    Kiitos. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun osaa olla tarkkana, mitä ostaa ja tarviiko todella. Vaikka kyllä sitä niitä heräteostoksia, täällä syntyy...

      Siljalla on ihanaa,ne on isoja laivoja ja lapsille paljon kaikenlaista. Puhumattakaan ruuasta;)

      Mukavaa lomareissua<3

      Poista
  4. Ihania kuvia, mukavaa viikoa sinne.

    VastaaPoista
  5. Sielläpä ollaan reippaana:) Ihania uintikuvia.

    VastaaPoista
  6. Ihanat kesäkuvat!!!
    Mukavia maalaushetkiä sulle :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kesäistä olikin lauanaina, sunnuntai palautti jo todellisuuteen;)

      Tänään toinen kerros ja sitten vaan odotellaan kuivumista... ja kasaamista;) Ajattelin maalata myös meidän kuistin ikkunalaudat uudelleen, nyt kun inspis iski;)

      Eikös sulla ole melkein jo loma? Vai alkoiko se jo!

      Poista
    2. Kolme yötä lomaan on, laskin aivan itse... ;D

      Poista
    3. hyvin laskettu;) Ihanaa sitten se vapaus koittaa!

      Poista
  7. Blogisurffailua harrastin, ja täällä olen:)

    "Säikähdin", sillä olit niin ystäväni Katin näköinen. Katilla on myös kaksi samanikäistä poikaa (joita en ole pitkään aikaan nähnyt, koska asuvat eri kaupungissa) ja koira, jonka nimi on Osku. Jopa sinun profiilikuvasi hämäsi mut ;)
    Eri Kati kuitenkin kyseessä:)

    Blogistasi oikein huokuu iloisuus!! Ehdottomasti tulen uudestaan!
    Hyvää Juhannusta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mahtoi olla kummitusmainen kokemus;) Niin se vaan aina välillä on, että kaksoisolentoja löytyy:D

      Kiva kun tulit käymään ja terveetuloa uudelleen<3

      Ihanaa keskikesän juhlaa! Toivottavasti saadaan nauttia lämmöstä ja auringosta;)

      Poista
    2. Luulin, että klikkasin lukijaksi, mutta olinkin nimetön. Korjaan sen, sillä tiedän että on kivempi, kun tulee "näkyvä" lukija:)

      Hyvää juhannusta myös sinulle ja perheellesi!
      Ainakin jos säätiedotukseen on uskomista, niin lämpimissä säissä saamme juhannuksen viettää:)

      Poista
    3. Hih, sellaista sattuu:D Tervetuloa!

      Hyvää juhannusta<3

      Poista

On kiva saada komentti juuri sinulta