perjantai 20. tammikuuta 2012

Virtaa hedelmistä ja vähän muustakin

Päivät ovat alkaneet kivasti pidentyä ja lumen ansiosta on muutenkin valoisampaa ja puhtaampaa.

Ihminen tarvitsee mielestäni valoa, vitamiinia ja mielekästä tekemistä selvitäkseen tästä pimeästä vuodenajasta tai ylipäätänsä pysyäkseen virkeänä ja "kasassa". Itse en onnekseni kuulu niihin joihin iskee "kaamosmasennus" tai "syysväsymys" tai "kevätväsymys."

Ihan parasta on saada tarvittavat vitamiinit ruuasta. Mikäs sen ihanampaa kun popsia värikkäitä hedelmiä, joiden ulkonäkö ja värimaailmakin jo piristää kummasti. Hyvän ruuan nauttimien hyvässä seurassa on ihan parasta pirisitystä ja edistää mun mielestä myös henkistä hyvinvointia kummasti. Eikä aina kannata miettiä, onko joku terveellistä vai ei. Kunhan suurin osa siitä (ja useimmiten), mitä suuhunsa laittaa, on luettavissa terveelliseen perusruokaan, niin herkut silloin tällöin EI VOI OLLA PAHASTA;) Päin vastoin...


Joskus on hyvä ottaa Beroccaa, auttaa ihan oikeesti.


Omaan vireystasooni vaikuttavat myös harrastukset ja riittävä uni. Unihan vaikuttaa myös niin moneen muuhunkin asiaan. Kuten ihoon johon Kalastajan vaimo tuoreessa blogi kirjoituksessaan on paneutunut. Ulkoilu yksin tai kaverin kanssa lenkkeillen tai lasten kanssa touhuten tekee ihmeitä mielenterveydelle ja iholle;)

On ihanan vapauttava tunne lähteä lenkille ja sulkea ovi perässä. Tämä tehoaa myös silloin kun kaikki vähän tökkii ja masentaa. Sinne jää kaikki tekemättömät kotityöt (hih eihän mulla sellaisia ole...)ja lasten keskinäiset nahistelut. Sit kun palaa takaisin on ihan tarmoa täynnä ja uhkuu intoa puuhailla ja hommailla kaikenlaista... siivoilua, ruuanlaittoa, silitystä... Yks kerta tulin illalla jumpasta niin täynnä tarmoa, että rupesin pesemään saunan pesuhuonetta. Mies kysyi: Onko ihan pakko just nyt?


Hauskoja muistoja tuovien valokuvien katselu piristää myös kummasti...


Ihanaa on kyllä vaan löhöillä sohvalla ja lueskella lempilehtiä:) Näitä mulla kyllä riittää. Yhtä ihanaa lukemista on sisustus- ja keittokirjat. Kaikista näistä saa aina jotain inspiraatioita ja ajatuksia...


Mielekäs lehti, kirja tms. & käsitöiden tekeminen (etenkin jos saa valmiiksi;))vie hetkeksi ihan toiseen maailmaan. 

Tänään mä lähden ihanien ystävien kanssa syömään ravintolaan ja vaihtamaan kuulumisia. Siitä riittää virtaa pitkäksi aikaa:D

Ihanaa rentouttavaa viikonloppua kaikille ja nauttikaa hyvästä ruuasta, ulkoilusta ja löhöilystä<3

2 kommenttia:

On kiva saada komentti juuri sinulta