perjantai 27. tammikuuta 2012

Perjantai puuhastelua

Olen varmaan OUTO tai ainakin VARMASTI pidätte jossain määrin erikoisena kun luette tämän:

pidän silittämisestä. Se puhtaan pyykin tuoksu vaan on NIIN ihana ja höyry mikä nousee vaatteesta ja ihan kaikki! Lisäksi käytän usein silitysvettä, sillä saa vielä extra ihanan tuoksun. Ja jotta tässä EI vielä olisi kaikki niin, omistan mankelin! Ihanan retrovihreän Upon:) Sain sen siskoilta lahjaksi kun muutettiin uuteen taloon.  Kuva mankelista ois kyl ollut paikallaan, on se niin suloinen ja ansainnut sen, no myöhemmin. Mankeloin liinavaatteet ja viikkaan ne äidiltä opittujen oppien mukaisesti. Tämä viimeinen ei valitettavasti onnistu ilman apuvoimia, mutta onnekseni mieheni on oiva apulainen ja samoin 6 vuotias on jo oppinut myös tämän jalon taidon;)

Durance Eau de Linge


******


Koska olin eilen ahkeroinut alakerran siivoilun kanssa jäljellä oli yläkerta, joka tosin vielä jäi kun Pekka oli saanut junaratarakennelmat alkuun. (Aika hyvä syy!!)

Junaradan osia EI voi koskaan olla liikaa;) Se on vähän niinku sama asia Legojen kanssa...

Lempipuuhana oli tänään myös Maisa talokirjalla leikkiminen.

******

Tänään vietettiin siis Pekan kanssa ihan kotipäivää joten vermeet sen mukaiset;)


Ja kun kerran on aikaa "vahtia uunia", niin meillä syödään tänään karjalanpaistia ja perunamuussia:)



Vielä ois tänään ainakin auton hakua huollosta ja kaupassa käyntiä. Kauppalistalla ainakin ihanat tulppaanit.

Rentoa viikonlopun aloitusta kaikille, Hejdå!

12 kommenttia:

  1. Ounou, mä i-n-h-o-a-n silittämistä. :P No jos jotain pientä pitää silittää niin se on ok, mutta ei mitään verhoja tms. Herkkuruokaa sielä, kelpaisi tännekin. :P Ja tulppaaneita täytyy tosiaan saada tännekin. Ihanaa viikonloppua sinne. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh kaikilla on katsos omat oudot juttunsa;) Ruoka oli hyvää! Mukavaa viikonloppua<3

      Poista
  2. Mä en silitä koskaan, joitain juhlapaitoja joskus joutuu mut harvoin. Voi vitsi mun piti ostaa tulppaaneita, mut muistin nyt kun luin sun päivityksen.
    Hyvää viikonloppua Sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mäkään EN silitä alusvaatteita enkä sukkia! Eli en ihan kajahtanut kuitenkaan;) Onneksi viikonloppu on vasta alullaan, joten vielä ehtii tulppaanikaupoille:D
      Rentouttavaa viikonloppua<3

      Poista
  3. Mäkin olen siivonnut tänään ihan innoissani (sic!) huomisia kaverisynttäreitä varten. En tosin silittänyt, jätän sen suosiolla tuonnemmaksi... Riittää tossa lelujen raivaamisessa hommaa tarpeeksi (nimimerkillä "raivaustraktoria tarvitaan"). Tulppaaneja mäkin kaiholla katselin kaupassa aamulla, mutta otin kuitenkin esikon, joka oli niin söpö etten voinut vastustaa. Ihana kevätaurinko paistoi, oli pakko saada jotain vihreää ja värikästä! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innoissasi, hih:D Ei kyl kamalasti kannattais jos on kaverisynttärit tulollaan, ja siis kun puhe ei ole SUN kavereista... Meilläkin siis yläkerran siivous siiryi juuri samaisen raivaustraktorin puutteen takia... Esikot on NIIN jätte söt! Ihania synttäreitä ja terkkuja<3

      Poista
  4. Linkki blogiisi – loistavaa Kati!

    Ja hei, täällä on toinen silittäjä! Mikä onkaan mahtavampaa kuin sujahtaa nukkumaan puhtaiden, ihanan sileiden lakanoiden väliin. No, tosin nyt kun eletään vielä vahvasti tätä vauva-aikaa, niin voisin kyllä nukkua myös ryppyisissä lakanoissa tai vaikka ilman, kunhan sais vaan nukkua.

    Otan innolla vastaan noita sun ruokapostauksia. "Mitä ihmettä me taas syötäis ?" on jokapäiväinen pähkäilyn aihe tässä huushollissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin lakanoiden sileys on toissijaista, kunhan vaan SAA nukkua!

      Mä voin kyllä laitella ruokapostauksia... Meillä tosin viikoilla aika yksipuolista ruokaa, kun ollaan kolmistaan:)

      Poista
  5. Hihii, olipas hauska postauksen idea! Minä en silitä juuri koskaan, mutta tykkään kylläkin muista kotitöistä kuten tiskaamisesta. Lämmin vesi, yksinkertainen homma ja aikaa omille ajatuksille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monikaan ei pidä silityksestä;) Kesällä mökillä on käsintiskaus IHANAA kun voi samalla olla ulkona ja nautiskella lämmöstä. Olettaen tietenkin, että aurinko paistaa...

      Poista
  6. Mun sivuilta löytyis sulle haaste. : )

    VastaaPoista

On kiva saada komentti juuri sinulta