maanantai 15. huhtikuuta 2019

Kahvittelua kasvihuoneessa - Ihanat leinikit

Meidän pihalla on vielä lunta ja märkää, mutta kasvihuoneessa voi jo nauttia suoranaisesta helteestä. Kahvi ja pulla on niin parasta seuraa:) Mikäs siellä oli vähän puutarhalehtiä selaillessa, ihana lämpö houkutteli kyllä Sonjankin sisälle kasvihuoneeseen.

Leinikkejä on vaikea kasvattaa itse. Olen muutaman kerran kokeillut, mutta tulokset ovat olleet vähintäänkin erittäin huonoja. Muutenkin niitä on vaikea saada ainakin täälltä meidän alueella. Leikkona tietysti kukkakaupoissa on. Joskus jopa  jossain kukkakaupassa voi ruukussa saadaa, mutta hintakin on sitten sen mukainen. Joten Helsingin kevätmessuilta tarttui mukaan ruukkuleinikoita sitten kassikaupalla! Myyjäkin sanoi, että ottivat tänä vuonna reilusti kun viime vuonna kaikki oli menneet alta aikayksikön loppuun.

Niiden seuraksi ostin vielä orvokkeja. Keltainen hyasintti on selvinnyt ihan ulkonakin, mutta nyt siirsin sen kasvihuoneeseen tuomaan ihanaa tuoksua. Tällä pääsiäis viikolla olisi tarkoitus panostaa vielä helmililjoihin ja narsisseihin... Belliksetkin olisi kyllä todella kivoja!






Mustat laatikot, ovat Hankkijan tämän kevään mallistosta. Ne ovat tosi tyylikkäät ja kesäksi siirrän ne varmaankin terassille. Niitä on helppo siirtää, vaikka olisi jo istutuksetkin mukana. Kapean koon ansiosta ne sopivat oivallisesti pienellekin parvekkeelle. Ensi talveksi haluaisin ne sisälle... Täytyy ruveta ajoissa miettimään hyvää paikkaa. Saman tyylinen Ameria- kukkateline houkuttelisi myös... Hankkijalla on tosi hyvä ruukkuvalikoima sekä ulko että sisäkasveille. Myös käenkaalin ja hyasintin ruukut ovat sieltä.

Lumet varmasti hupenevat tämän viikon ja pääsiäisen aikaan hurjaa vauhtia kun luvassa on aurinkoa ja lämpöä. Ja se jos mikä on kivaa! Aurinkoista pääsiäisviikkoa kaikille<3

                                                                                        *Kuukaruukut ja laatikot saatu Hankkijalta

13 kommenttia:

  1. Kasvarisi on nyt houkutteleva paratiisi, jossa ympäröivä lumi taatusti unohtuu.
    Nuo mustat laatikot ovat todella tyylikkäät. Täytyypä googlettaa Hankkijan valikoimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vähän ummisti silmiä, niin lumi ulkopuolella ei haitannut yhtään. Tykkään noista laatikoista tosi paljon. Ihan senkin takia, että niitä voi käyttää niin monessa paikassa. Usein ulkoruukut toimitvat vain ulkona, mutta nämä voi olla sisälläkin. Aurinkoista viikkoa<3

      Poista
  2. Ihana kevätkattaus! Leinikit ovat tosiaan ihastuttavia, mutta vaikeita kasvattaa ja vaikea saada myös pysymään hengissä. Talvella aina joskus sorrun houkutukseen ja petyn niiden lyhytikäisyyteen. Kasvarissa viihtyvät varmasti hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samat ovat munkin kokemukset. Leikkona viihtyy paremmin:) Ovat selvinneet hyvin kasvihuoneessa, vaikka on yöpakkasiakin ollut.

      Poista
  3. Lämpimässä, kukkaistuoksuisessa kasvihuoneessa on kiva viettää aikaa päiväkahvin kera;)
    Kauniita nuo Hankkijan kukkalaatikot, täytynee käydä katsomassa löytyykö meiltäpäinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, ihastelen aina niitä sun kasvarikuvia. Luulen että löytyy, kun noi on ihan uudet. Siellä oli vaikka mitä ihania ruukkuja.

      Poista
  4. Kuljeskelin täällä blogi maailmassa ja päädyin tänne sun blogiin. Mietin olenko ollut täällä koskaan ennen. Ainakaan en ole liittynyt lukijaksi, no nyt liityin.
    Nuo Hankkijan mustat kukkalaatikot on tosi kivat, ne voi laittaa monenlaiseen sisustukseen.
    Itse en ole vielä laittanut mitään kukkia, vaikka meilläkin on kasvihuone, mutta jotenkin haittaa kun se on kesken ja siellä on vielä kaikkea rakennus jätettä. Pitäis kyllä laittaa kukat ennen 13.5 ,kun silloin on selkä leikkaus ja tuskin sen jälkeen ihan heti kukkasia laitetaan.
    Tuleppas sinäkin käymään meillä aurinkokujalla kylässä.
    Rauhallista ja iloista pääsiäistä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, kiva kun löysit tänne. Olen muuten joskus käynytkin sun blogissa. No selkäleikkaus tai mikä muukin kyllä saa tahdin hidastumaan joksikin aikaa. Jos ennen leikkausta saisi jotain pientä laitettua niin olisi sitten jotain mitä ihastella toipilaana. Aurinkoista viikon aloitusta. Tämä tiistai on kyllä hyvä uusi maanantai!

      Poista
  5. Ihanan keväinen fiilis näissä kuvissa, yhtään ei haittaa vaikka näkyy lunta taustalla😊 Noi laatikot näyttää tosi hyviltä ja siirreltävyys on hyvä juttu. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onneksi pääsiäinen vei oikeestaan kaikki lumet pois. Kyllä se siirreltävyys ja moniäyttöisyys on plussaa. Monesti jää ruukut talveksi säilöön ja vievät tilaa turhaan kun ei niitä pysty käyttämään sisällä.

      Poista
  6. Tuollainen kasvihuone olisi ihana. <3 Kasvihuoneissa on ollut ihanan lämmintä, mutta ei meidän kasvareissa kyllä pysty päiväkahveja nautiskelemaan (perinteiset muovimökit). :,D Meillä olisi kyllä iso nippu ikkunoita varastossa, että ehkä joskus... ;D Mukavaa pääsiäistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut hei nyt vaan suunnittelemaan kasvaria niistä ikkuinoista. Niistä tulee aina ihania. Ne on niin uniikkeja kun vertaa näihin valmiisiin.

      Poista
  7. How to make money with a bank transfer
    A bank transfer is a process of งานออนไลน์ transferring funds from one bank to another and receiving them from one bank account to another. The process involves

    VastaaPoista

On kiva saada komentti juuri sinulta