lauantai 30. tammikuuta 2021

Neulominen - mielenrauhaa - kirja arvonta

 Korona aikana moni on innostunut neulomaan. Ihanaa, neulominen on mitä parasta stressinpoistoa. Toki on muitakin hyviä tapoja kuten ulkoilu. Itse olen tykännyt aina neuloa. Neulon kaikenlaista, miltä kulloinkin tuntuu. 

Ennen olin melko nipo neuloja. Tällä tarkoitan sitä, että yksi työ kerrallaan. Tuo voi olla jäänne ala-asteen traumaattisilta kässätunneilta. Onneksi yläasteella oli ihana kässäope, joka oli innostava ja rento.  Nykyään olen onneksi päässyt tästä nipoudesta eroon. Se nimittäin stressaa ja silloin neulomisen rentouttava vaikutus vähenee.  Pienet virheetkään eivät enää niin häiritse. Nyt kesken saattaa olla useampi työ ja teen niitä senhetkisen olotilan mukaan. Väliin saatan välipalaksi neuloa nopean pipon, sukat tai lapaset. Tähän ihan vaan, että kaikki sukat eivät ole ihan välipala sukkia. 

Taannoin ennen joulua ajattelin tehdä ystävälle pitkät sukat hänelle sopivalla kukkateemalla. Puuh mikä homma! Jokainen puikko oli erilainen, eikä kuvio toistunut samanlaisena missään kohdassa. No valmista tuli ja ystävä saa pitää varpaat lämpimänä. Niidenkin valmistumisessa edesauttoi se, että tein samaan aikaan muita neuleita, jotka olivat paljon "helpompia". 

Neulomisen lisäksi tykkään kovasti kukista ja puutarhahommista. Monesti käyn Lahdessa Vaparilla Florenciastoressa hakemassa kukkia tai jotain ihan speciaalia kirjaa tms. lahjaa. Siellä nimittäin on todella ihana valikoima vähän erilaisempia kynttilöitä, tuoksuja, kirjoja, palapeleje yms. herkkua. Kannattaa siis poiketa!

Korona aika on tehnyt monen kivijalkamyymälän arjesta haastavaa, kun ihmiset eivät uskalla liikkua ihmistenilmoilla. Mutta kun nämä myymälät ovat pieniä ja asiakkaita on kerralla ehkä vain yksi tai kaksi niin itse ainakin koen asioimisen todella turvalliseksi. Toivottavasti moni muukin suosii pienyrittäjiä!




Viime vuonna Marraskuussa ilmestyi Leeni Hoimelan Urban Knit Moderni Neulekirja. Kirjan on kustantanut Cozy Publishing. Tätä kirjaa on myynnissä mm. Florenciastoressa  ja sainkin sieltä arvottavaksi yhden kappalleen ihanuutta. 

Kirjan mallit ovat yksinkertaisia ja ohjeet selkeitä, sieltä löytyy niin nopeasti tehtäviä pipoja ja lapasia kuin sitten myös purseroita ja huivejakin. 

Osallistua voit kommentoimalla, mitä neulot juuri nyt tai olet suunnitellut neulovasi tai haluaisit neuloa.

Tervetuloa myös instassa seuraamaan tilejä @florenciastorelahti, @leenihoi, @katinkanssa

Osallistumisaikaa on Helmikuun 13. asti. Yritän sitten heti laskiaisen ja Ystävän päivän  kunniaksi Sunnuntaina arpoa voittajan. Voin postittaa kirjan Suomeen, Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan. 











Onnea kaikille ja mukavaa viikonloppua! Ulkoillaan ja syödään jo laskiaspullia eikö vaan <3


25 kommenttia:

  1. Mukana huippukivassa arvonnassa ❤Työn alla on villasukat ja pipo. Molemmat ja yhtä aikaa 😊 Seuraavaksi ehkä joku jämälankaprojekti.
    Pihajumppasin jo tälle päivälle lumitöitä tehden ja sitä savottaa on edessä säätiedotuksen mukaan.
    Laskiaispullien tekeminen on jo pyörinyt ajatuksissa. Ja Runebergin torttujen!

    VastaaPoista
  2. Meinaan neuloa miehelle 50-vuotis lahjan! Ja kirja ois ihana!

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla sinusta!

    Ilman muuta mukana tavoittelemassa hienoa opusta! Enimmäkseen tulee kudottua sukkia, tumppuja ja pipoja, kun lämminverisenä en tarvitse paksuja villapaitoja tai -takkeja.

    Taitaa aika monella olla muistoissa kouluaikaiset käsityötunnit ja niistä seurannut inho ompelemiseen ja kutomiseen. Aikamoisia nipottajia käsityöopettajani olivat. Into käsillä tekemiseen kuitenkin oli olemassa ja koulun jälkeen kaikenlaista on tullut opeteltua.

    Aah, laskiaispullia marsipaanilla pitääkin tehdä. Ip-kahvin kanssa odottaa pari Runebergintorttua.

    Oikein mukavaa viikonloppua ja kevään odotusta sinulle!

    VastaaPoista
  4. Ihana arvonta! Lisäksi ihana löytää blogisi, en nyt tajua, miksei tätä ollut omalla blogilistallani. Onneksi ig:ssa mainitsit blogisi niin tajusin lähteä etsimän tätä!
    Kirjan kannen neule on aivan ihanan näköinen. Tällä hetkellä teen yhtä neulepuseroa jo kesää ajatellen, ja toisena työnä on ohut villatakki. Olen villatakkien suurkuluttaja, niitä on hyvä olla paljon. Paksutkin on kivoja, mutta eivät yleensä mahdu hyvin talvitakin alle. Ohut takin alle mahtuva - sellainen, että pystyy liikuttamaan käsivarsia ;-) - on aina hyvä.
    Haluaisin tehdä huppukaulurin, on ollut suunnitelmissa jo monta vuotta. Ja ponchon, sekin ollut mietintämyssyssä jo pitkään. Niin paljon ihania projekteja, niin vähän aikaa tehdä kaikkea mitä huvittaisi! Ja tänään tulee Strömsössäkin se uusi ihana neulemalli!

    VastaaPoista
  5. Kudon sukkia ja lapasia itse. Mukaan arvontaan ja hyvää viikonloppua. salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Neulon tällä hetkellä villapuseroa,sukkia ja lapasia vuoron perään ,ja tilanteen mukaan. Virkattu matto on juuri valmistumassa. Ihana kirja uutuus ,mukaan arvontaan. Laskiaispullat on kyllä hyviä . Mukavaa helmikuun alkua!
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Kudon villasukkia, ensin tyttärelle ja sen jälkeen itselle. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Sukkia neulon, islantilaisneuletta haluaisin aloittaa.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Neulon nyt mohairpuseroa itselleni. Kesken on miehelle neulottavat sukat, mutta kun näin kaupassa nuo mohairlangat oli "pakko" ostaa ja heti aloittaa neulominen. Sukkia neulon useita pitkin vuotta, mutta välillä pitää tehdä oikein vaatettakin.
    Mukana ihanassa arvonnassa. klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  10. Haluaisin neuloa kirjoneuleen. Tosin voi olla aika haastavaa.

    Ihana palkinto!

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Voih, tuo kirja on niin kaunis ja olisi ihanaa päästä tutustumaan siihen paremmin! Juuri nyt puikoilla on minullakin Hnètur-paita, joka valmistunee näinä päivinä. Samaa mieltä, että neulominen on parasta mindfulnessia. IG:@iiks

    VastaaPoista
  13. Sain juuri valmiiksi islantilaisen villapaidan ja nyt on hyvä jatkaa kummipojan sukilla, jotka jäivät kesken kun aloitin tuon villapaidan. Ja seuraavaksi voisi jatkaa pannalla ja kummipojan pikkusiskokin tilasi sukat;) Mullakin on oikeastaan aina monta käsityötä kesken, teen sitä mitä milloinkin huvittaa:) Ja seuraavan islantilaisen langat on tilattu, jo viikkoja sitten, mutta toimitus näköjään kestää.

    VastaaPoista
  14. Tällä hetkellä kesken kolme muhkeaa pipoa sekä kaksi lämmintä kauluria ��
    *Milviina*

    VastaaPoista
  15. Kudon villasukkia. Kirjasta löytyisi varmasti ihania uusia ideoita :).
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Lähinnä sukkia olen kutonut. Seuraavaksi ajattelin tehdä huivin.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  17. Puikoilla nyt kaverin pojalle lämmin pieni villapuku kotiiuutamista varten, seuraavaksi olisi kiva tehdä itselle joku ihana ajaton neulepusero.. itelle tulee niin harvoin tehtyä mitään 😅

    VastaaPoista
  18. Tämä kirja olisi ihana, siinä näyttäisi olevan pipoja, jotka pääsisivätkin heti puikoille. 🙂

    VastaaPoista
  19. toinen villasukka valmis, toinen odottaa neulomista. seuraavaksi haluaisin neuloa muhkean ja pehmeän pipon.
    IG @djeilou

    VastaaPoista
  20. Moi, mukana arvonnassa. Mulla kesken miehen kenno-palmikko kaulahuivi novitan lehdestä

    VastaaPoista
  21. Birkin villapaita ois ihana saada valmiiksi. Tää kirja on niin ihana!!

    VastaaPoista
  22. Juuri nyt neulon miesten sukkia, 3. pari puikoilla, diakonialle lahjoitettavaksi todelliseen tarpeeseen. Seuraavana suunnitelmissa Puolisolle kämmekkäät ja itselle neulepusero.

    VastaaPoista
  23. Juuri nyt olen covidin kourissa, enkä ole neulonut silmukkaakaan. Puikoilla eka riddari ja höttöpaita omasta päästä. Suunnitelmissa niin monta, etten väsytä teitä :) Tämä kirja on varmaan saatava, kukaan ei ole vielä tehnyt noin kaunista neulonta kirjaa.

    VastaaPoista
  24. Thanks on your marvelous posting! I quite enjoyed reading it, you’re a great author.I will make sure to bookmark your blog and will often come back in the foreseeable future. I want to encourage you to definitely continue your great posts, have a nice morning!

    VastaaPoista

On kiva saada komentti juuri sinulta