keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Suvi suloinen

Hejssan, ihan ekaks täytyy muistaa kertoa kuinka iloinen olen kun olen saanut muutaman uuden lukijan, tervetuloa Anne, Kati ja Ira. Anne ja Kati ovat jo jonkin aikaa täällä vierailleetkin;)

Nyt on se aika vuodesta kun kevätjuhlabuumi on kuumimmillaan. Meilläkin niitä on ollut kahdet;)

Pekan ryhmän teemana oli sirkus. Hienosti oli pieni jumppasali koristeltu. Kattoon oli viritelty sirkuskatos ja ilmapalloja. Ohjelmanumerot noudattelivat teemaa.

Mun teemana oli katsella millainen on pikkujuhlijoiden hiustyyli tänä keväänä;)

Pojilla lyhyet tai pitkähköt hiukset ja tytöillä aika ehdottomasti pitkät hiukset kauniisti pannalla taltutettuina.
 Pekan ryhmän hiusmuotia




Pekan juhlavaatteet: paita, liivi, housut/Calvin Klein

Kauniit nutturat ja lettikampaukset tuntuivat olevan muotia isompien lasten keskuudessa.
 
 
Nämä kampaukset Mikon juhlista. Alimman kuvan hienon lettikampauksen oli kuulemma taiteillut isosisko.


Eskarilaiset lauloivat sulosti, vaikkakaan ei Suvivirttä. Lopuksi jokainen sai ruusun ja todistuksen.




Omista "juhlavaatteista" ei tullutkaan kuvaa, mutta tässä muutaman päivän kesäisemmät vermeet;)

On kyllä itsensä kiduttamista päästää nuo pari viimeistä otosta ihmisten nähtäville. Tosi oudot ilmeet ja väritkin aika epäonnistuneet...

Farkut TommyHillfiger/ raitapaita RaceMarine/ neule Lerros


 Neuletakki OddMolly/ housut Rönnich/ alla t.sin pikeepaita Gap/ tennarit RL

                              Neuletakki, housut, hihaton raita teeppari Gap


Tänään tupsahti laatikosta uusi Koti ja Keittiö sekä näytenumero Avotakasta. Siis aivan luksusta!

Mikäli joku on innostunut Köpiksestä niin kannattaa katsastaa uusi Koti ja Keittiö. Siinä oli aika hyvä paketti erilaisista liikkeistä ja ruokapaikoista. Joukossa oli munkin henkilökohtaisia suosikkeja;) Ihanan kattavaa Köpis infoa voi muuten katsoa Hannin blogista ja Kirsin blogista

Avotakassa oli myös ihana juttu! Nimittäin otsikolla Cambridgen salaiset puutarhat, aah... Oli ihan toista kun mun vieläkin rapakunnossa olevat kukkapenkit. Joita muuten eilen aloitin siivoamaan... Jep mä ja miljoonaziljoonaa kotiloa!

Eli jos et mitään muuta tekemistä keksi tai haluaa kehtitää muuta tekemistä pakollisten siivoilujen yms. tilalle niin ei muuta kun nuo lehdet nappaamaan kaupasta tai kirjastosta! SUOSITTELEN:D

Jospa nyt sitten lähtisi taas niitä kukkapenkkejä putsaamaan ennen kuin kaikki juolavehnät ja yms inhokit ovat vallanneet ne ihan kokonaan.

Aurinkoista keskiviikko iltaa, heippa!







12 kommenttia:

  1. Täälä on kerhon päättäjäiset vasta sunnuntaina. Syksyllä esikoinen meneekin sitten eskariin. <3

    Ihania päivänasuja, laita lisää vaan, niitä on niin kiva katsoa. :)

    Koti&Keittiö tuli tännekkin eilen, näytti mukavalta numerolta. Samoin eilen ostin Toivekoti&Puutarhan ja sieläkin oli vaikka mitä kivaa.

    Ihanaa viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne päättäjäiset on varmaan liikuttavat, varaa nenäliinoja. Eskari vuosi on jännittävä, ainakin äidille;)

      Mä olen kans sitä ruotsinkielistä Drömhem och Trägårdia lukenut, en tosin viimeisintä, täytyykin katsoa seuraavalla kauppareissulla.

      Mukavaa viikonlopun odotusta<3

      Poista
  2. Köpis on kyllä ihana kaupunki, sopii mainiosti lapsillekkin.

    Mukavaa iltaa sinne.

    VastaaPoista
  3. Kevätjuhlat ja varsinkin suvivirsi tuovat aina omatkin lapsuus ja nuoruusmuistot mieleen ja jopa liikutuksen kyyneleen silmäkulmaan... Liekö tässä jo keski-ikä painaa päälle, vaikka ei siinä mitään pahaa ole! Elämä maistuu nyt kolmevitosena huomattavasti paremmalta kuin kymmenen vuotta sitten!

    Kesällä pitää muuten ehdottomasti pukeutua raitaan!!!

    Tsemppiä kukkapenkkien kanssa! Saat olla niin iloinen omasta pihasta, minä vielä vain haaveilen sellaisesta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nenäliinat on syytä varata kevätjuhliin! Kyllä sitä osaa arvostaa nykyään ihan eri asioita ja eri tavalla...

      Raidat on mun suursuosikki;) Vaikka mies kyllä Asterxia lainaakin kommentilla: Pystyraidat hoikentavat...

      Kiitos, tsemppiä tarvitaankin;)

      Poista
  4. Kevätjuhlat ja suvivirsi... voi niitä aikoja! Täällä päin aina välillä on juhlat ja toisena vuonna taas ei, ainoastaan kirkossa käynti (siis ala-asteella) :/
    Pitääpi tarkistaa milloin ens viikolla meidän kutosluokkalainen saa ruusunsa... kyllä siinä taas äidille tulee tippa silmään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin olen kuullut noista kirkkojuhlista. Kyllähän ne ihan hyviä on, mutta aina sitä vaan odottaa jotain oman lapsen esitystä;)

      Muista nenäliinat;)

      Poista
  5. Kaikki kuvat ovat kivoja :) Ja asut näyttää hyvältä, raikkailta. Avotakka taisi tulla eilen..Viikonloppuna ehdin lukemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos<3

      Lukurikasta lämmintä viikonloppua!

      Poista
  6. Voi että miten kaipaankaan kevätjuhlia ja päättäjäisiä... Saa nähdä milloin pääsee osallistumaan seuraavan kerran? Toivottavasti veljen lapsien juhliin muutaman vuoden kuluttua :)

    VastaaPoista

On kiva saada komentti juuri sinulta